"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

torstai 6. kesäkuuta 2013

Pöljä päivä-Kun kaikki toimii kuin unelma ja mikä vain tuntuu mahdolliselta.

Huomenta!
Viikko on ollut jo aika pitkä ja liikuttua on tullut urakalla. Mutta on tuntunut hyvältä.
Kunto on pompsahtanut vielä tavallistakin korkeammalle tasolle ja olo tuntuu äärettömän hyvältä.

Eilen oli tuo Matti Heikkisen lanseeraaman sanonnan mukainen PÖLJÄ PÄIVÄ. 
Aamulla kello soi jo neljän jälkeen, sillä työt alkoivat jo kuudelta. Kunhan silmät sain jotenkin auki, ei sitten väsyttänytkään enään missään vaiheessa koko päivän aikana. Aamulla vedin 50 minuutin spinningin, tunnin pumpin ja vielä Iskelmä- jumpan. Aamutöiden jälkeen kipinkapin tyttöä hakemaan hoidosta ja sitten illalla vielä futispeliin. Missään vaiheessa päivää tuo aamun herätys, saati aamun/koko viikon liikunnat eivät painaneet missään.
Futispelissä ihana, mutta pitkä ja raskas nurmikenttä kutsui kirmaamaan oikein kunnolla. Lisäksi kyseessä oli kärkikamppailu: vain kaksi joukkuetta oli tässä vaiheessa tappiotta sarjassa. Ilma oli lämmin, joten oman raskaudensa sekin toi. Todelliset olosuhteet siis erottaa jyvät akanoista! ;)


Alusta lähtien omat jalat toimivat kuin unelma. Olisi voinut vaan juosta ja juosta ihan vaikka päättömästi. Kaikki juoksukisat tuli varmaan voitettua ja peliä aika hienosti keskikentän keskellä pyöritettyä. Viimeistelykin sujui kuin unelma: voitettiin ottelu 8-2 ja tein peräti kuusi maalia sekä onnistuin myös syöttämään kaksi.
Siis ihan käsittämätöntä. Kyseessä on tosiaan joukkuelaji ja meidän jengi oli ihan liekeissä ja tuollaiseen maalimäärään en olisi ilman meidän loistoporukkaa, ja nappisyöttöjä pystynyt. Jokatapauksessa päätin, että nyt saan myös itse vähän leijua, normaalisti itseään kohtaan tulee oltua melkoinen ruoska, joten ehkä tuplahattutemppua saa vähän hehkuttaa! :)

Oletko itse kokenut jollain tasolla pöljää päivää? Oma pöljä päiväni alkoi tosiaan jo aamuherätyksestä neljän jälkeen ja heti aamusta kaikki sujui kuin rasvattu. Päivässä oli ikäänkuin taikaa. Nämä on niitä päiviä, jotka nostavat itseluottamusta ja antavat uskoa omaan tekemiseen sekä auttavat jaksamaan myös niitä harmaita päiviä. Ja tuskin näitä kovin montaa mahtuu yhteen ihmiselämään, eli nauttia pitää ja saakin! :)

Noh, nyt paluu maanpinnalle ja illan jumppien pariin. Tänään vedämme ihanan työkaverin kanssa Kesäbileet- kesän kuumimman jumppatunnin. Puoleentoistatuntiin mahdutetaan suosikkibiisejä zumbasta Iskelmään ja Piloxingiin. Kiva ilta on tulossa. Lisäksi ohjaan puolen tunnin bodypumpin sekä tunnin joogan. 

Huomenna onkin sitten vapaa- ja lepopäivä. Venyttelyä ja grillibileitä silloin tiedossa. 

Aurinkoista torstaita kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti