"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

lauantai 13. joulukuuta 2014

CXWORKS- koulutusrapsaa + viikonlopun tohinoita

Lauantai- iltaa toverit!

Viikonloppua viedään tohinalla. Aamulla heräsin huonosti nukutun yön jälkeen kurkku kipeänä nokka vuotaen. Mulla on tehnyt flunssa kovasti tuloaan. Onneksi se ei ole vielä iskenyt pahemmin, sillä mulla on viikonlopun aikana peräti 10 ryhmäliikuntaohjausta, yhteensä kahdeksan tuntia. Tänään ohjasin aamulla Bodycombatin, JumppaMIX-spesiaalin sekä Yoga Flow- tunnin. Bodycombat tuntui taas raskaalta (kylkeen pisti ja vatsan kiinnikkeet vaivasivat..), mutta ahhh niin ihanalta. Oon vetänyt bodycombattia tosi vähän, joten kroppa ei oo vielä tottunut. Onneksi keväällä mulla on taas vakkari bodycombat- tunti ja sopivasti puolen tunnin mittainen. Se on oikein hyvä aloitus näin synnytyksen jälkeen. :)

Aamun tuntien ja suihkun jälkeen ponkaisin kotiin. Meillä juhlittiin meinaa rakasta 6v tyttöämme. <3 Juhlat sujuivat hyvin pikkuisella porukallamme ja tyttö sai mieluisia lahjoja. Ensi viikolla onkin sitten vuorossa kaverisynttärit. 
Nyt siivoilujen jälkeen oli hyvä hetki istahtaa koneelle. Kohta kutsuu sänky ja siellä huomisten tuntien läpikäynti. Tarkoitus on tehdä skriptaus. eli ohjaussuunnitelma CXWORKS- tuntiin. Huomenna ohjaan meinaan ekan CX- tuntini, JEEEE. Tätä on odotettu marraskuisesta peruskoulutuksesta lähtien. En siis ala nyt vasta tuntia opettelemaan/ ohjausta suunnittelemaan, vaan kirjoitan mun ajatuksia biiseistä ylös.

Kävin tosiaan LesMills CXWORKS- koulutuksen Helsingissä isänpäiväviikonloppuna. Koulutus järjestettiin Forever Herttoniemen tiloissa ja kouluttajana toimi Arja Vanhanen. Tässä alla hieman kertomusta koulutusviikonlopusta (osittain kopsattu mun suljetusta blogista..).

CXWORKS- koulutus startattiin lauantaina aamun hämärässä Herttoniemessä. Alusta asti oli selvää, että täysillä pitää mennä, jos mielii kurssin läpäistä ohjauslupa taskussa. Ryhmässämme oli 15 CXWORKS- ohjaajakokelasta, joista valtaosalla oli vuosien, jopa vuosikymmenien ohjauskokekemus. Kokenut ryhmä oli siis kasassa. Olimme saaneet ohjelmat etukäteen opeteltavaksi ja itse olin tyytyväinen, miten hyvin olin niihin etukäteen perehtynyt. Mieheni oli koko viikonlopun duunissa ja lauantaina valmistelinkin tytöt itsekseni hoitoon ja kotiin sekä kotihommat siihen koulutuksen päälle. Ei ollut toivoakaan siis keretä perehtymään materiaaliin lauantai- iltana. Tämä kuvio oli etukäteen tiedossa, joten siitäkin syystä päätin valmistautua koulutukseen kunnolla sekä ottaa koulutushetkistä kaiken irti. 

Lauantaina koulutus alkoi klo 09:00 Arjan Masterclass- tunnilla. Olipa niin kiva tulla masterclassiin, jonka koreografian osasin ennakkoon. Sain jo tuosta puolituntisesta valtavasti irti. Aamupäivän aikana kävimme teoriaa läpi, sekä teimme 5minuutin hoovertestin, 3,5minuutin staattisen selkätestin, sekä muita lyhyempiä testejä. Nämä eivät arviointiin vaikuttaneet, mutta hauskahan se oli testata. Tietty tämän jälkeen piti sykkiä vielä pari tuntia tekniikka- ja ohjausharjoituksia. =)
Omiin testisuorituksiin olin tyytyväinen ja yllättynyt, miten kirjavasti testit menivät. Toki aina löytyy ihmisiä, joilla on just jotain selkäkremppa tmv. Mutta vahva keskivartalo ei ole aina itsestäänselvyys edes ohjaajien parissa. 


Aamupäivän aikana saimme myös ensimmäiset ohjausharjoituskappaleet iltapäivää varten. Minä sain tässä kohtaa lämmittelyn eli kappaleen 1. Sinänsä siinä tekeminen on perinteistä ja helpohkoakin, mutta tietty ohjausharjoituksiin haastetta toi, että siinä oli eniten liikkeitä ja vähemmän aikaa antaa niihin napakat suoritusohjeet. Sain positiivista palautetta kuitenkin kun sitä myöhemmin ohjasin. 
Iltapäivällä tosiaan treenattiin tekniikkaa ja teimme ohjausharjoituksia. Kaikenkaikkiaan eka päivänä käytännön osuus oli ehkä n. kolme tuntia.

Toiseksi päiväksi sain ohjausharjoitukseen kappaleen kuusi. Siinä pääsi hyvin näyttämään teknistä osaamista  kiekkojen kanssa tehtävässä running man- tasapaino- sekä L-PRESS- liikkeissä ja  kuminauhalla tehtävissä vipunostoissa kulmassa sivuun, osa selkä ojentaen, osa kulmassa tehtynä. 
Lisäksi kappale vaatii todella keskivartalon vahvuutta ja tukea sekä voimaa yläselästä ja hartioista. 

Näistä sunnuntain harjoituksista tulisimme saamaan kattavammat henkilökohtaiset palautteet. 


Sunnnuntaina aloiteltiin klo 08:30. Heti aamutuimaan aloitimme ohjausharjoitukset ensimmäisen kerran. Lisäksi meiltä vaadittiin 100% heittäytymistä myös asiakkaina muiden ohjatessa. Tuossa ohjelmassa on meinaan kappaleet 2 ja 5, missä pitää olla 100% tekniikka läpi päästäkseen. Kouluttaja kulki keskuudessamme ja korjasi tarvittaessa. Lisäksi oli tosi tiukkana, ettei kukaan lusmuillut, koska halusi nähdä miten meidän fysiikkamme tämän lajin kestää. 

Itse en viikonlopun aikana saanut CXWORKSISSÄ kertaakaan korjauskehotusta tekniikkaan, vaan ainoastaan kehuja. Tähän väliin pakko sanoa, että olen vahvan keskivartalon eteen tehnyt paljon töitä ja tällä leveällä+pitkällä selällä vahva keskivartalo on se, mikä estää muunmuassa selkävaivat..
Ohjausharjoituksestani sain jo aamulla aivan mahtavaa palautetta. Valmentamiseni on vahvaa, osaan koreografian täysin, ja tekniikkani on WAU! Tässä vaiheessa jo aavistelin, että enköhän mä läpi pääse. Vielä kun kouluttaja iltapäivällä kierrellessään seuraamassa tekemistämme asiakkaina, nappasi olkapäästäni kiinni ja totesi "mahtavaa", aavistelin, että ehkä tästä läpi päästään. 

Ja niinhän se lopputulos oli PASS! =)

Sain loppuarvioinnissa kuulla omaavani todella vahvan keskivartalon, mikä tulee ilmi kaikessa tekemisessä ja teknisesti olen loistava roolimalli. Siitä viis, vaikka kengurunpussi roikkuukin synnytyksen jäljiltä. Pääasia, että kantaa itsensä ryhdikkäästi.

 Tästä nyt sitten on hyvä lähteä lajia ohjaamaan itsetunto kohonneena ja uuteen lajiin rakastuneena. ♥ Eihän tuo koulutus todellakaan ollut läpihuutojuttu. Meillä oli lähtökohtaisesti tosi kokenut porukka kasassa. Kuitenkin vain 8 läpäisi kurssin suorilta. 
Nykyisin LesMills koulutuksissa on vain kaksi vaihtoehtoa: PASS ja FAIL. Failissa ohjaajan tulee kuvata kaksi kouluttajan määrittelemää biisiä ja lähettää ne LesMillssille. Kun video hyväksytään, pääsee ohjaamaan. Aiemmin oli ns Clear to Shadow, eli tarvitsee lisänäyttöjä. Yleensä tässä oli kehoitus varjoilla kokeneen ohjaajan kanssa neljä kertaa tai todentaa jotenkin tietty tekniikka. Kouluttaja tämänkin määrittelee, jos se on jotain muuta kuin se 4 varjoilua. Meillä oli niin taitava ryhmä, että uskon jokaisen saavan pian ohjausluvan taskuunsa. Monesti se on tosi pienestä kiinni, että kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. 

Minua vähän huvittaa, kun monet kauan lesmills lajeja ohjannet ovat sitä mieltä, että nykyisin pääsee liian helposti kursseista läpi. Mä olen kyllä täysin toista mieltä. Nykyisin vaaditaan jo peruskurssilla tosi vahvaa tekniikkaa läpäistäkseen koulutuksen. Toki ohjaukselta ei vielä peruskurssilla aivan älyttömiä vaadita, mutta ilman perushyvää ohjausta et pääse läpi. 


Mitäs sitten nyt? Duunipaikallani CXWORKS starttaa vasta vuodenvaihteessa, mutta sain anottua luvan muutamaan näytetuntiin jo joulukuussa. Tekniikkaa ja ohjelmaa meinaan treenata ja toivon mukaan ehdin myös kuvata tekniikkaani vaikka itsekseni. Haluan säilyttää alusta alkaen hyvän tekniikan ja videointi on hyvä tässä tarkoituksessa. Sitten tammikuun aikana kuvailen lisenssivideon. 

Olen tosi iloinen, että lähdin koulutukseen. En edes tajunnut aiemmin, kuinka tämä laji on kuin tehty mulle. Mä oon totaalisen rakastunut tähän ihanaan toiminnalliseen treeniin. Ja olen päättänyt, että musta tulee loistava CXWORKS- ohjaaja. En sano tätä itserakkaasti, vaan koska teen töitä nöyrällä asenteella ja aion kehittää osaamistani tässä(kin) lajissa. Olen ymmärtänyt viimein, että jokainen voi olla juuri niin hyvä kuin haluaa. Meillä jokaisella on omat rajoitteemme, mutta ei anneta niiden olla esteitä. Hidasteethan on tehty ylitettäväksi. Lisäksi olen käsittänyt, että ohjauksessa on hyvä panostaa omiin vahvuuksiin+ tottakai kehittää omia heikkoja alueita. 
Moni sanoi aiemmin, ettei mun kannata tuonne koulutukseen lähteä, koska synnytyksestä on niin lyhyt aika, eikä keskivartaloni voi olla vielä vahva. Kengurunpussista viis, siellä alla on ehtaa lihasta paljon ja vahvasti.

Epäilijöitä riittää aina. Luottakaamme me omaan fiilikseen asioiden suhteen ja toteutetaan määrätietoisesti unelmiamme ja mennään siihen suuntaan, mihin halutaan. Mikään ei ole mahdotonta, jos jotain haluaa ja on sen eteen oikeasti valmis tekemään töitä. 


Mutta nyt lähden laittamaan äidin kullannuppuja nukkumaan. <3

 HYVÄÄ YÖTÄ MYÖS TEILLE!

3 kommenttia:

  1. Ihanaa joulun odotusta myös teille!

    VastaaPoista
  2. Hei, toivottavasti ei haittaa, kun näin jälkikäteen kysyn, mutta olen kokeillut reilun kahden vuoden ajan LM eri lajeja , säännöllisesti mm.BP, CX suht. Säännöllisesti ja BS silloin tällöin ja BC , BB silloin tällöin ja näiden lisäksi säännöllisesti fillareita ja hiittiä , ja mietin että voiko tuota cx koulutusta päästä läpi jos ei ole YHTÄÄN ohjausta takana, mutta viikkoon kertyy normaalia enemmän jumppia...koska rakastan jumppaamista niin paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Ei tietenkään haittaa kydyä näin jälkikäteen! :) Pahoitteluni että itsellänikin vastaus viipyi. Olen ollut kipeänä ja voimat riittäneet vaan duunista ja lapsenhoidosta selviytymiseen! :/

      Mutta uskoisin sinulla olevan hyvä pohja lähteä CXWORX- koulutukseen. Kurssilla painotetaan enemmän hyvää tekniikkaa kuin ohjausta, toki ohjausten suhteen sinun täytyy pystyä antamaan riittävät perusohjeet jo kurssin aikana. Mutta kun opettelet ohjelman hyvin jo etukäteen, niin pystyt paremmin panostamaan myös ohjauspuoleen kurssilla. Ja menet heittämällä läpi! :)
      Tsemppiä sulle kovasti!
      PS: rakkaus lajiin on tosi hyvä alku jumppaohjaajan uralle. Se rakkaus lajiin meinaan paistaa tekemisessä läpi. ♥

      Poista