MINÄ

Vuoden viimeinen päivä

Vuosi 2014 on ihan kohta taaksejäänyttä elämää, joten sen kunniaksi ajattelin kääntää katseeni siihen kaikkein tärkeimpään: minuun itseeni. Kaikkein tärkeimmällä tarkoitan luonnollisesti sitä, että vasta kun rakastat itseäsi, pystyt antamaan rakkautta myös muille. Jokaisen tulisi olla oman elämänsä tärkein ihminen. 

Kulunut vuosi on ollut ihana. Tämä vuosi toi elämäämme Veeran, meidän koko perheen silmäterän. Raskauden alusta alkaen, pahoinvoinnista huolimatta vointini henkisesti oli tyyni ja onnellinen, ikäänkuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen koko elämässä. Ja niin ne olivatkin. ♥ 
Veera rakas oli se puuttuva palanen ja nyt palapeli on koossa. Olemme siitä enemmän kuin onnellisia. ♥ Uuden perheenjäsenen myötä rakkaus koko perhettä kohtaan on vain kasvanut. Olen saanut ilolla ja lämmöllä seurata reipasta isosiskoa, joka hellii ja hoivaa pikkusiskoaan. Ihanaa huomata myös oman puolison pehmentyminen. :) Olemme tiivis paketti ja rakastamme toisiamme suuresti. Näin on hyvä olla.

Minulta kysyttiin taannoin, kuinka jaksan olla aina niin positiivinen. Olen miettinyt paljon tätä asiaa. Minun elämäni ei ole aina ollut ruusuilla tanssia, vaikka varmasti pahemminkin asiat olisivat voineet olla. Lapsuuttani värittivät useat muutot, vanhempien ero ja laman kärsimykset. Rahasta oli tiukkaa koko lapsuuteni ajan. Ehkä tästä syystä olen ollut aina ahkera työntekijä: pitkät ajat (sinkkuna) tein kahta työtä ja vielä opiskelin samaan aikaan. Asenteeni työntekoa kohtaan on nöyrä ja siitä syystä olen onnistunut etenemään työurallani. Koskaan en ole saanut mitään tarjottimella saati kultalusikalla suuhun, vaan kaiken saavuttamani eteen olen työtä tehnyt.

Äidin ja isän erotessa olin 14-vuotias. Isän tiesin olevan katkera vanhempieni eron vuoksi. Minä nuorena tyttönä 14-15 vuotiaana koin huolta isästäni, vaikka eihän sen niin pitäisi olla. Jokatapauksessa tuolloin jäi aktiivinen jalkapallon peluu, vaikka kolkuttelin jopa maajoukkueen ovia. Isä oli aina ollut tuki ja turva urheilussa ja nyt hän oli kaukana. Lopetuspäätöstä kaduin pitkään. Enneuniakin paluusta näin vuosia, mutta pitkään meni ennenkuin uskalsin laittaa nappikset taas jalkaan. Itseluottamus ei ollut kohdillaan ja pelko epäonnistumisesti hallitsi mieltä.

Isäni kuoli kun olin 17- vuotias. Hoidin hautajaisia ja olin isän työpaikalla kriisipalaverissa (hän sai sydänkohtauksen töissä ollessaan). En osannut surra samalla tavoin kuin veljeni, mutta jälkeenpäin huomaan olleeni todella tuuliajolla tästä alkaneet vuodet. Tein typeriä asioita paljon: elä täysillä, kuole nuorena- asenteella. Rikolliselle tielle en kuitenkaan koskaan lähtenyt ja tyhmästä nuoren päästä huolimatta joku järki ja suojelusenkeli oli koko ajan matkassa. Nuorena minulla oli vaan ihan hirveä tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Tämä tietenkin tuli ilmi väärillä tavoin.

Pohjoisessa (Oulussa) ei ollut töitä tarjolla, joten muutin Helsinkiin (tuhlattuani ensin perinnön typerästi). Sielläkin sain taistella saadakseni jalan oven väliin ja päästäkseni alkuun elämässä. Olen ikuisesti kiitollinen ihmisille, jotka tukenani ja apunani olivat. Lähdin rakentamaan elämääni ja kuten mainitsin, tein kiitollisena ja nöyränä töitä joita olin saanut. Ravintola-alalla eteninkin nopeasti esimiestehtäviin ja sillä tiellä pysyin vuosikymmenen. Kunnes tuli elämänmuutos ja sitä kautta alanvaihto ajankohtaiseksi.

Vuonna 2008 syntyi ensimmäinen lapsemme. Rakas Lotta muutti elämämme täysin. Vaikka rakkaus tuota ihanaa tyttöä kohtaan oli ja on edelleen todella voimakasta, toi elämän muutos myös negativista tullessaan. Ei turhaan toitoteta, että lapsen tulo on parisuhteelle haastavaa aikaa. Sitä oli väsyneenä vaikea asettua toisen asemaan ja tulihan sitä oltua vuosikausia läpät silmillä. Ajauduime miehen kanssa kauaksi toisistamme ja vuosia meni ennenkuin siihen edes havahduimme. Kävimme eron partaalla ja vain viimeinen niitti oli se pelastava tekijä. Minä olin se, joka harhauduin kerran polultani. Olimme tulleet siihen pisteeseen, että oli aika katsoa itseään peiliin ja miettiä, mitä itse voisi tehdä toisin.Lopulta polulta eksyminen oli paras pelastus, sillä
Tästä lähdimme jatkamaan ja pikkuhiljaa löysimme taas toisemme: enemmänkin. Rakastamme toisiamme enemmän kuin koskaan ja emme varmasti pidä toisiamme koskaan enään itsestäänselvyyksinä. 
Lopulta myös pikku kulta ilmoitti olemassa olostaan minun masussani ja loppu onkin historiaa. Lasta ei suunniteltu liittoa pelastamaan, vaan lujaan perheeseen toivotettiin uusi asukas sydämmellisesti tervetulleeksi. 

Niin, miten olen aina niin positiivinen. Tämä äsköinen ei kyllä kysymykseen vastannut. 
Mutta kaikesta tielleni sattuneista esteistä ja hidasteista olen mennyt yli etsimällä joka asiasta positiivisia puolia. Kaikissa asioissa niitä on. Minun ei tarvitse niitä erikseen alkaa etsimään tietentahtoen, sillä mieleni tekee sen automaattisesti. 

Elämäni rakkaudet yhtä lukuunottamatta ♥

Elämässäni on sattunut ja tapahtunut. Voisin olla katkeroitunut useista ihmissuhde pettymyksistä, isän kuolemasta, äidin ja isän erosta, saamatta jääneistä palkoista konkurssipesissä, tai jouduttuani pilkanteon tai kiusaamisen kohteeksi. 
Jokainen on kuitenkin oman elämänsä seppä ja rakentaa elämänsä itse. Toisille jaetaan huonommat kortit kuin toisille, mutta jokainen voi kuitenkin peliinsä vaikuttaa ihan itse.

 Minä olen tässä näin kovan työn, rakkauden ja sattumankin kautta. Olen kiitollinen kaikista ihmisistä elämässäni ja saadessani tehdä rakastamaani työtä. Haluan auttaa ihmisiä. Haluan tarjota olkapäätä, jos jollain on paha olla.  En sen vuoksi, että kokisin oloni tärkeäksi, vaan sen vuoksi, että avun tarpeessa oleva kokee, että hänestä välitetään. 
Haluan iloita ja olla onnellinen läheisteni ja kaikkien ihmisten puolesta, kun he iloitsevat ja ovat onnellisia. Jokainen meistä ansaitsee onnea ja rakkautta ja jaettuna se sen kun lisääntyy.

Kun nyt katson elämääni taaksepäin tekisin varmasti monen asian toisin. Kuitenkin kaikki tapahtumat elämässäni ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen tänä päivänä. Elettyä elämää ei sovi unohtaa, vaan ottaa siitä opiksi. 

Olen oppinut pyytämään ja antamaan anteeksi. Olen oppinut näkemään myös ilkeyden taakse: aika usein sieltä löytyy haavoitettu ihminen. Olen oppinut paljon, silmäni ovat auki ja näen omaa napaani pidemmälle. Näen kuitenkin myös sen oman navan ja tarpeet sen ympärillä. Olen oppinut olemaan armollisempi itselleni ja hyväksymään minut sellaisena kuin olen. 

Tänä päivänä on hyvä olla MINÄ! ♥ Olen rakastava ja tiedän olevani kaiken minuun kohdistuvan rakkauden arvoinen! ♥ Tiedän löytäneeni paikkani tässä maailmassa!

Ihanaa vuoden viimeistä iltaa kaikille!