"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Sunnuntaifiiliksiä

Viikon viimeinen päivä ja huomenna edessä uusi työ- ja opiskeluviikko.
Ensi viikolla työskentelen ma- to ja opiskelen pe- su. Edessä on PT- opintojen 4. lähijakso, aiheena ravitsemus. Samalla suoritan myös Ravinto- ohjaajakoulutuksen lisenssikokeineen.
Töissä on edessä muutamat poikkeukset ohjauksiin: keskiviikkona ryhmäliikuntaa pari tuntia normaalia vähemmän, kun taas torstaina yksi tunti enemmän, tiistaina puolestaan tuurailen Bodypumppia ja RVP:tä.
Tänään on ollut kiva päivä. Kävin vetämässä futistreenit aamulla ja illalla tapasin PT- harkka-asiakkaani kuntotestien 2/2 merkeissä. Muuten päivä on sujunut parhaassa mahdollisessa seurassa, eli ukkokullan ja pikkutytön kanssa! <3 <3 <3  
Aivan mahtavaa oli saada kosketusta palloon toista kertaa loukkaantumisen ja sitä seuranneen leikkauksen jälkeen. Olen tosi iloinen, miten hyvin polvi toimii. Olin kuvitellut, että joudun aloittamaan paluun omalle tasolle jostain tosi kaukaa, mutta mitä vielä. Kesäksi ehdin kyllä hyvään vireeseen.;)
 No sitä ennen pitää saada pelilupa ja toistaiseksi viimeinen jälkitarkastukseni onkin 28.2 eli reilun viikon kuluttua! :) Uskon vakaasti, että vihreää valoa näytetään, toki itse peleihin en ole heti syöksymässä ja paluu kentille tapahtuu pienellä kentällä mahdottoman ihanien +30 naisten kanssa. Tulevaisuus pelurina on auki, eihän sitä tiedä, vaikka "vanhalla" iällään vielä isollekkin kentälle jossain vaiheessa palaisi! :) Mutta en suunnittele nyt futiselämää sen kummemmin. Pääasia, että saan harrastaa suosikkilajia ja nauttia lajista kivan poppoon kera! :)


Tämän mietelauseen myötä tervetuloa uusi viikko ja uudet kujeet! :)

Mielesi voi saada sinut harjoittelemaan. Vartalosi voi luoda sinulle voimaa, mutta vain sinun sydämesi tekee sinusta mestarin.
 - tuntematon-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti