"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Syyskuun viimeinen

Muutoksen tuulet
Viikko on taas vierähtänyt nopeasti. 
Sairastin kuluvalla viikolla ärhäkän (mutta onneksi lyhyen) oksennustaudin. Heräsin ti- ke yönä siihen, kun oli aivan järjetön paine vatsassa ja sen jälkeen seuraava vuorokausi menikin vessanpöntöllä kyykkiessä. Torstaina ruoka pysyi jo sisällä, mutta siitä huolimatta perjantain tunnit olivat minulle raskaita. Onneksi olin bodycombatista luopunut, siihen en olisi kyennyt. Minulla olisi ollut vielä pe- sairaslomaa, mutta hoidin kuitenkin osan töistäni itse, koska tunsin torstaina siihen pystyväni (vaikkakin vähemmillä voimilla).

Tänään heräsin jo neljän jälkeen kun mies lähti töihin. Ei siinä muuten mitään kamalaa olisi, mutta
 en myöskään saanut yöllä unta, joten pyöriskelin sängyssä yöhön asti.
 Kroppa käy ylikierroksilla eilisen rankan futispelin jälkeen ja mieli kävi ylikierroksilla, kun on niin paljon asioita pohdittavana, tällä kertaa kaikenkaikkiaan lähes pelkästään positiivisia sellaisia. Uusia tuulia tulee puhaltamaan niin työssä kuin vapaa- ajallakin, joten niitä on tullut mietiskeltyä öisin kun uni ei tule.


Tänään mennään työpäivä kofeiinin ja muiden tehokeinojen avulla. Mulla on kyllä tulossa äärimmäisen mukava päivä tänään, joten uskon sen sujuvan loistavasti vähistä unista huolimatta.
Luvassa on kaksi PT- asiakastapaamista sekä yksi kuntosalivalmennus. Lisäksi vedän aamulla spinning- pumpin (90min) ja iltapäivästä tunnin pumpin ja tunnin piloxingin.

Päivä vierähtää iloisesti Torikadun liikuntakeskuksessa, ikäänkuin toisessa kodissani! :) 



Minulla on tätä nykyä positiivinen ongelma: nimittäin olen kierteessä, missä mukavia työjuttuja tulee koko ajan vastaan. Nyt onkin sitten pohdinnan paikka, että mistä raaskii luopua. Jokatapauksessa PT- hommiin ja kuntosalivalmennuksiin haluan ehdottomasti panostaa, sillä kroppa ei kestä loputtomiin liikaa jumppamaratooneja. Vielä kun haluan ehdottomasti jatkaa jalkapallon parissa, niin tämä suuntaus tukee sitä erittäin hyvin.

Kuva sivulta ottawaathleticclub.com

Osa muutoksista tulee luonnostaan, koska erään paikan suhteen on ilmennyt iso luottamuspula. En nyt avaa tätä sen enempää... 
Jalkapallossakin tulee pakon edessä uusia tuulia, koska nykyinen joukkueemme tulee kaatumaan pelaajapulaan ja ilmeisesti fuusioitumaan seuran toisen joukkueen kanssa. Itselläni on selkeää, että kun nyt vaihtamaan joutuu jokatapauksessa, niin teen sen mahdollisimman tyylikkäästi ja tarkkaan harkiten. Koska jalkapallo on minulle äärettömän tärkeä asia, haluan harrastaa sitä ehdottomasti mahdollisimman itselleni sopivalla tavalla, mahdollisimman paljon lajista ja sen tarjoamista hetkistä nauttien. Sen eteen sitä on valmis tekemään töitä, koska lopputulos on sen arvoinen.  Mutta ei tästäkään tässä vaiheessa enempää...
Jaahas, laitanpa vielä oheen musavideon. Me poljetaan parin tunnin kuluttua tämän tahtiin.

Rauhaisaa sunnuntaipäivää kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti