"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Girl like me

Elämä ulkonäkökeskeisessä maailmassa

Kun jo pienenä tyttönä tunnetaan ulkonäköpaineita ja koetaan, ettei istuta muottiin. Aina on liikaa painoa, jotain vikaa ulkonäössä, vain jatkuva laihdutus ja meikki on ratkaisu ongelmaan.

Tänä päivänä olen itse sinut itseni kanssa, mutta aina se ei ole ollut niin. Kävin asian suhteen kasvukipuja pitkään, mutta tällä hetkellä on hyvä olla minä. Rakastan itseäni ja olen monella tapaa erittäin ylpeä itsestäni: siitä henkilöstä, joksi olen kasvanut vuosien saatossa.

Minä pudotan painoani: en siksi etten hyväksyisi itseäni raskauskiloineni, vaan siksi että haluan voida myös fyysisesti paremmin. Haluan sen olotilan, missä itselläni on hyvä olla ja jaksan hyvin kantaa itseni. En tee sitä ihmedietin kautta, vaan noudattamalla ruokavaliota, joka on terveellinen ja sopii koko perheelle.

Tyttökultieni hyvää itsetuntoa aion omalta osaltani rakentaa niin paljon, kuin se vaan on mahdollista. Heiltä ei tule puuttumaan rakkautta ja ihailua. Isommalle on hyvä näyttää esimerkkiä terveellisen lautasmallin noudattamisessa. Toki hänen lautasellaan on suhteessa enemmän pastaa ja vähemmän kasviksia normaalisti kuin itselläni nyt kun pudotan painoa. Lisäksi herkkuja hän syö silloin tällöin, toisin kuin minä tällä hetkellä. Ruoka ei ole palkitsemista eikä rankaisemisen aihe: haluan, että tyttö luo mahdollisimman terveen suhteen ruokaan.

Janni Hussi ja Lotta Hintsa kampanjoivat Girl like me- kampanjassaan nuorten tyttöjen paremman itsetunnon puolesta ja kannustavat julkaisemaan sosiaalisessa mediassa meikittömiä kuvia. Minä kannoin korteni kekoon tekemällä videopostauksen, joka löytyy tästä alta.

Muistakaa ihmiset, että kuori on kuorta. Tärkeintä on se, mitä meidän sisältämme löytyy ja millaisia olemme toinen toisillemme. Jos joku ei näe kuorta pidemmälle, se on hänen ihan oma ongelmansa.

Rakastakaa itseänne ja voikaa hyvin. ♥




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti