"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ekat BODYATTACK- ohjaukset takana

Hellouuuu!

Ilmat ovat hellineet meitä oikein kunnolla. Minäkin olen saanut väriä pintaan kun oon istuskellut muunmuassa hiekkalaatikon reunalla vähissä vaatteissa. :D Ei ole paljoa sisällä aikaa vietetty muuta kuin jääkiekon kisastudioissa ja omien suosikkisarjojen (Game of thrones ja Fear the walking dead) parissa.

Mutta nyt tulin kertomaan fiiliksiä ekoista bodyattack- ohjauksista. Ensimmäisen BODYATTACK- ohjaukseni vedin vappupäivänä. Jännitti yllättävän paljon siihen nähden, että olen kuitenkin aika kokenut ohjaaja. Onneksi olin kuitenkin valmistautunut hyvin ja koreografiahan on ihan takaraivossa.
Mutta jaksaminen tietty mietitytti: tuossa lajissa kun pitää järjettömän korkeissa sykealueissa pystyä tsemppaamaan muita ja ylipäätänsä puhumaan.

Noh eka tunti alkoi niin, että sanat/liikkeiden nimet oli vähän hukassa, vaikka olinkin miettinyt etukäteen miten ohjeistan minkäkin jutun. Kuitenkin pikkuhiljaa avauduin enemmän ja loppu sujui mielestäni jo tosi hyvin, niinkuin olisin tuotakin lajia jo enemmänkin vetänyt. Vaikka meillä oli vapusta johtuen pieni porukka, niin tunnelma pysyi tosi hyvänä alusta loppuun asti. Ja meikä oli niin fiiliksissä ekan vedon jälkeen, kuten kuvasta näkyy! :) Olihan se rankkaa ja etenkin sykehuippuihin mun pitää panostaa jatkossa enemmän. Mutta tämä oli kuitenkin hyvä alku attack- ohjaajan uralle!


Toisen ohjaukseni bodyattackia vedin jo heti seuraavana keskiviikkona. Olin tuuraamassa Lahden @leticillä ja se jännitti vielä enemmän: mä kun en ollut tuolla vielä koskaan mitään ohjannut ja asiakkaiden tiedän tottuneen ihanaan ja erittäin pätevään ohjaajaan. Onneksi mulla oli tuttu ohjaaja eturivissä henkisenä tukena! :) Tunnin alussa olin vähän jäässä, en yhtään oma rento ja iloinen itseni. Myös musiikki kuului hieman eri tavalla mihin olin tottunut ja alussa katosi biitti omasta korvasta. Mutta myös täällä pikkuhiljaa rentouduin ja tunti sujui hyvin. Sain vielä paljon kiitosta ja kannustusta tunnin jälkeen, mikä lämmitti mieltä valtavasti!♥ Kiva tuurata kesällä @leticillä enemmänkin kun on noin mukava asiakaskuntakin. :) Toki seuraavat tuuraukset ovat vähän tutuimmista lajeista (Bodypump ja Bodycombat) joten varmasti voi olettaa menevän rennommin alusta alkaen.

Viime sunnuntaina olin jo konkari tässä lajissa, kuitenkin oli jo kaksi ohjausta takana! :D :D :D
Tunti silloinkin meni ihan hyvin, vaikka allergiakausi onkin vienyt voimia tosi paljon. Nyt kun sitä vettä sataisi, niin ehkä mun voimat vähän palautuu ja pääsen tykittämään bodyattackissä vielä enemmän. Ja pikkuhiljaa pitäisi alkaa lisenssivideota kuvaamaan: ehkäpä aloitan projektin jo parin viikon kuluttua.

Ainiin. Mä vannoin tuossa, että nyt LesMills lajit jo riittää, mutta ei vielä kuitenkaan. :D Meen meinaa BODYBALANCE- koulutukseen kesäkuussa. Mähän ohjaan jo joogaa ja pilatesta, joten tämä on siinä mielessä melko luonnollinen lisälaji mulle. Mut jos sitte kuusi LesMillsiä riittäisi? (Ja kohta ilmoitan meneväni SPRINT, GRIT tai VIVE- koulutukseen....nouuuuuu) . :D :D :D

Nyt jatkuu siivous, moi vaan teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti