"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Jutta ja superdieetit

Viime viikolla


alkoi Jutta ja superdieetit sarja. Joko olet ennättänyt katsomaan?
Tosi TV- laihdutusohjelmat lisäävät motivaatiota terveellisiin elämäntapoihin.
Dieetit voivat parhaimmillaan olla hyvä startti kevyemmälle elämälle, mutta niissä on vaaransa (kuten voi ajaa syömishäiriöihin, usein jojo- ilmiöt..). Itse kannatan maltillista tahtia, ja uusien loppuelämään sopivien tapojen opettelua. Tulen itse vetämään painonhallintaryhmää tammikuun lopulta alkaen. Odotan ryhmän starttaamista innolla. Aion myös toteuttaa haasteemme kaikki myös itse ja elää niinkuin opetan. Tuloksia odotellessa! ;)

Jutta ja Superdieetit ohjelman näkisin melko motivoivana. Ainakaan ensimmäisessä jaksossa ei menty ihan äärimmäisyyksiin. Toivon myös, että ohjelma motivoi paitsi liikkumaan, niin mahdollisuuksien mukaan palkkaamaan ammattilaisen suunnittelemaan räätälöidyn liikuntapaketin, sekä opastamaan oikeat suoritustekniikat.
Kotona kun laihduttaa itsekseen, pysyvin tie muutoksiin on maltillinen tahti ja riittävä syöminen, sekä maltillisesti lisätty, laihdutusta tukeva liikunta. Ohjelman kaltaisia 7-10 treeniä/viikko tahtia EI kannata itsekseen lähteä lisäämään. Hiljaa hyvää tulee- pätee myös tässä asiassa!

Mutta nyt Jutan ja kumppaneiden pariin näillä eväillä (kyllä, myös meillä ollaan astetta terveemmillä eväillä)!  




Uusi vuosi, uusi työ, uusi elämä! Moimoimoi!!!!

2 kommenttia:

  1. AAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGH, MÄ UNOHDIN SEN TÄNÄÄNKIN!!

    VastaaPoista
  2. Ei hätää, koita muistaa lauantain uusinta, muistaakseni klo 21 livillä.

    VastaaPoista