"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kiireetön aamu

Lauantai 14.07.
Tänään mulla on viikon ainut lepo- ja vapaapäivä. Nukuin aamulla pitkään. Herättyäni mietin, että milloinkahan prinsessani kömpii viereeni toivottamaan hyvät huomenet.-> Ainiin, tyttönenhän menikin viikonlopuksi mummolaan. Mieskin oli lähtenyt jo töihin ja koira oli ulkona. Aah, ihanan rauhallista.
Makoilin pitkät tovit sängyssä, ennenkuin vääntäydyin ylös.
Kiireettömyys jatkui ylösnousun jälkeenkin: aamupalalle hain hesarin postilaatikosta ja luin kaikessa rauhassa.
Ihanaa, kun ei ole kiire mihinkään, eikä tekemättömät työt stressaa. Näitä aamuja kaipaa aina silloin tällöin.




Tänään todellakin pyhitän lepopäivän. Lihaksia kivistää, onhan viikko maanantaista perjantaihin pitänyt sisällään jo muunmuassa kolme pumppia, pari bodycombattia ja muutamat spinningit, onneksi myös muutaman joogan ja venyttelytunnin. Heiaheia näytti 15 tuntia, eli ihan aktiivista menoa on ollut.
Passiivinen ei päiväni tule kuitenkaan olemaan. Kohta lähden koiran kanssa metsään poimimaan sinistä superfoodia, mustikkaa. Meidän omilla maillakin sitä on jonkun verran, tänään en meinaa mennä merta edemmäs kalaan.
Lisäksi muutamat ohjelmat tulee rakennettua, olen suunnittelemassa ainakin uutta RVP:tä, minkä vaihdan ensi torstaina. Bootcamppiakin voisi alkaa suunnittelemaan elokuuta varten, jos vain jaksaa/viitsii/ehtii. Kiire sillä ei vielä ole.
Näillä eväillä tähän päivään. Tässä vielä poseerausta, vähän erilaista sellaista.

Nyt on projekti, lihakset esiin menossa. Kyllähän ne näkyy jo jonkin verran, mutta vielä on etenkin vatsalihasten päällä pelastusrengas suojaamassa. Mutta nyt on hyvä taas viedä muutoksia enemmän ruokavalioonkin, koska mieskin on innostunut samasta projektista. Kaksin aina kaunihimpi. :)
Ja kuntosalitreeniä muun ohella, niin kyllä se siitä. Tällä viikolla olis ollut jo aikaa käydä salilla, mutta koska mulla oli sen verran monta bodypummpia, niin jätin väliin. Huomenna varmaankin ennen ohjauksia teen pikku puntin.

Ihanaa viikonloppua ystävät hyvät! :)

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Stay with the fight

Minä ainakin pysyn!


Tänään olen tehnyt paluun Bodycombat ohjuksiin. Ja kyllä se oli onnistunut paluu.
Ennen tuntia jännitti tosi paljon. Mietin kuumeisesti, miten kaikki menee (olen käynyt kyllä tätä ohjelmaa asiakkaana treenaamassa pari kertaa, mutta ohjaajalavalle en kerennyt kenraaliharjoitusta tekemään).
Jännitystä lisäsi myös se, että paikalle oli saapunut reilut 40 innokasta taistelijaa. Olo oli huono ja vatsaa väänteli. En mä yleensä näin paljon jännitä! :)
Jännitys hellitti, kun pääsin vauhtiin. Mitä enemmän onnistuneita biisejä oli takana, sitä rennommin pystyi olemaan. Potkuja stressasin jonkun verran, kun toinen jalka on vielä jäykempi kuin toinen, kiitos leikkauksen. Niissä ehkä jäi eniten parannettavaa. Kaikenkaikkiaan olen kyllä tyytyväinen: koreografian muistin täydellisesti (on sitä kuulkaas kuumeisesti päntätty..), mutta pari kertaa ennakointi jäi vähän viime tippaan, kun löi päässä tyhjää ("mitähän sieltä nyt tulikaan..").
Mutta eka kerta tällä ohjelmalla ja eka combat ohjaus ylipäätänsä 10 kuukauteen!!!
JES, nyt se on tehty: paluu, mitä oon jännittänyt,stressannutkin jonkun verran, mutta myös odottanut kuin kuuta nousevaa!
Ja nyt tahtoo lisäälisäälisäälisää!!!!!
Onneksi perjantaina on jo seuraava ohjaus. Siihen onkin jo helpompi ja rennompi lähteä.
Oon kyllä niin HAPPY, kuten kuvasta ehkä näkyykin!




Hyvää yötä! :)

Uusia kujeita

Maanantai ja uusi viikko!
Ensinnäkin hirmuisesti paljon tervetuloa uudet lukijat! :) Kiva kun liitytte!
Jos teillä, tai kellä muulla tahansa on kysymyksiä tai toiveita, niin laitelkaa meiliä tai sitten vastausta tähän viestiin. 

Minullakin alkoi uusi viikko tänään. Ja se alkoi oikein hyvin. Pieni, rakas prinsessani palasi kotiin mummon ja tätinsä tullessa samalla meille kyläilemään. Kyllä olikin rakkauspakkausta ihan järjetön ikävä, vaikka hyvää tekikin olla muutamat päivät miehen kanssa kahdestaan.
Tänään menin töihin vasta kuuteen ja päivällä vähän siivosin, hoitelin laskutusta ja muita juoksevia asioita, sekä kertasin bodycombattia. Huomenna se sitten tapahtuu: nimittäin paluu bodycombatin ohjaustehtäviin. Onneksi mulla on huomenna vain se yksi tunti, niin saa latautua kunnolla. Fiilikset on kaksijakoiset: vähän meinaa stressata, että muistaako/ osaako sitä kaiken varmasti, mutta toisaalta odotan kyllä tosi paljon. Mulla on nyt tulevina viikkoina bodycombattia 1-2 tuntia joka viikko, ihan huippua. Toiveissa olis saada syksyksi oma combattunti johonkin, toivottavasti onnistuu! :) Tai edes säännöllisiä tuurauksia, sekin kelpais.

Tällä viikolla on tulossa kaikkea kivaa ja uuttakin. Muunmuassa suunnittelen joukkueellemme porrastreeniä. Mä kertoilen siitä sitten teillekkin, kun sunnuntaina se toteutetaan.
Töitä on tietty kans ihan kiitettävästi ja vieläpä itselleni melko tuoreissa työpaikoissa. Lisäksi sadonkorjuu alkaa tällä viikolla, sillä mansikat pitää kerätä talteen ja lisäksi mustikat on jo ihania, sinisiä mollukoita. Namnam!
Oma maa mansikka, mutta meidän maalla on myös mustikoita!


Muitakin Uusia kujeita on mielessä, muunmuassa omat nettisivut ovat tekeillä. Syksyä pohdin kuumeisesti. Nämä ovat niitä aikoja, kun syksyn suunnitelmia kysellään ja pikkuhiljaa syyslukkareita kasataan, ensimmäiset paikat ovat jo valmiina. Minulla on paljon opistohommia luvassa syksyksi ja tarkoitus olisi myös alkaa tekemään enemmän PT- hommia. Tästä syystä joudun jättämään ryhmäliikuntaa vähemmälle. Minulla on useampi mukava työpaikka, mutta tästä eteenpäin meinaan valita vakkari ohjauspaikkani sen perusteella, mitä lajeja/minkälaista settiä minulle tarjotaan ohjattavaksi. Esimerkiksi erilaisten lisenssien ylläpito vaatii rahaa ja aikaakin. Tästä johtuen niitä kyllä haluaa myös ohjata säännöllisesti, tottakai. Olen ottanut entisen "tämä paikka tarvitsee minua-" asenteen tilalle "mitä MINÄ tarvitsen-" asenteen ja sen mukaan mennään tässäkin asiassa. Uskoisin, että minulla on toiveitteni näköinen kalenteri loppuvuodeksi luvassa. :)





Tämän viikon liikunnat ja liikutukset näyttävät seuraavilta:
Ma:
  • Spinning 45min
  • RVP 30min
  • Jooga 1h

Ti:
  • Bodycombat 1h


Ke:
  • RVP 30min
  • Bodypump 1h
  • Jooga 1h

To:
  • Spinning 30min
  • Bodypump 35min
  • 60+ jumppa 1h
  • RVP 1h
  • Spinbody 1h
  • Kuntosalilla pikatreeni 30min
  • Kahvakuula/fysiikkatreenit 1h (enemmän valmentamassa..)

Pe:
  • Bodypump 1h
  • Bodycombat 1h
  • Venyttely 45min


La:
  • LEPO


Su:
  • Kahvakuula 30min
  • Spinning 45min
  • Jooga 1h
  • Porrastreeni (syke+lihaskunto)

Aktiivinen viikko siis jälleen luvassa. Etenkin kun hyötyliikuntaa tulee kertymään marjan poiminnan muodossa. Töitten osalta työllistää myös muutama vaihtuva ohjelma,ja muutama ohjelma, mitkä pitäis rakentaa. Mut eiköhän tämä tästä: reippaalla asenteella vaan töiden kimppuun.

Nyt nukkumaan, jotta jaksan herätä aamulla katsomaan Suurinta pudottajaa. Uusi kausi starttasi illalla, mutta töiden takia se jäi väliin.Onneksi on aamu- uusinnat, jos tallentaminenkin unohtuu!
Hyvää yötä!


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kuvia keskivartalopainotteisesta kahvakuulatreenistä

Moikka!
Onpa ihana kesäinen hellepäivä, ainakin täällä uudellamaalla.
Kävin aamulla ohjaamassa spinningin ja vesijumpan. Illemmalla olisi edessä vielä toinen spinning, sekä kahvakuula ja jooga. Tässä välissä kipaisin kotiin  lounaalle ja kuvauspuuhiin. Kuvaus tosin ajoittui parahiksi lounaan jälkeen, eli mukava pömppö on kuvassa mukana!:D Olkoon sanoma se tärkein juttu. :D :D :D

Tämä kahvakuulatreeni sopii yhdistettäväksi aerobiseen liikuntaan tai sellaisenaan tehtäväksi. Jos teet sen ihan omana treeninään, niin lämmittele alkuun muutama minuutti ilman kuulaa (käsien pyöritys, hiihtoheilautukset, hypyt, retkuttelut...) ja kuulan kanssa (pään ympäripyöritys, vartalon kierto, voit yhdistää myös etuheilautuksen treeniin). Tee toistoja 20 tai 1min. Tee liikkeet kaikki putkeen, lepää n. minuutti kierrosten välissä. Tee kierroksia oman jaksamisen tai muun treenin mukaan 3-5.
Tee treenin loppuun "jäähdyttelyt", esim retkuttele, tee hiihtoheilautuksia ilman kuulaa, ravistele, rullaa selkää...

1. Hiihtoheilautus
1.A
- Seiso ryhdikkäästi jalat vierekkäin, kuula toisessa kädessä vartalon vierellä. Heilauta kuula takaa eteen ja vaihda kuula toiseen käteen. Toista liikettä 20x/1min
Huom! Pidä kahvan päistä kiinni, niin sinun on helppo tarttua siihen toisellakin kädellä.

1.B

1.C














2. Hauiskyykky- pystypunnerrus
- Seiso hartianlevyisessä (tai leveämmässä) haara- asennossa, polvet varpaat samaan suuntaan. Ota kuulasta sarviote. Samaan aikaan kun kyykkäät, tee hauiskääntö.
- Kun nouset ylös työnnä kuula ylös suorille käsille. Palauta ja toista 20x/1min.


2.A











2.C
















3.B
3. Kylkitaivutus
- Taivuta vartaloa rauhallisesti suoraan sivulle ja palauta liike napakasti takaisin lähtöasentoon. Tee esim 20+20 tai puoli minuuttia/puoli.




3.A





















4. Balleriinakyykky- pystysoutu
4.B
4.A

















- Seiso ryhdikkäästi leveässä haara- asennossa, polvet varpaat sivulle kääntyneenä (samaan suuntaan edelleen. Samalla kun kyykkäät, tee pystysoutu (kyynerpäät ohjaavat liikettä). Palauta rauhallisesti takaisin ja toista liike 20x/1min.







 5. Vatsakierto
5.
- Kierrä kuulaa kyljestä kylkeen. Mitä "loivemmassa" asennossa olet, sen raskaampi liike. Voit myös koittaa irrottaa jalat maasta. Toista 20x molemmille puolille/ 1min.


6.A


6. Kapea penkki- vatsarutistus
-  Käy selinmakuulle, kuula molemmilla käsillä rinnan päällä. Nosta kuula suoraan ylöspäin ("rinnasta kattoon") ja tee samalla vatsarutistus (nosta vain lavat irti alustasta). Palauta liike rauhallisesti takaisin ja toista 20x/1min.




6.B
















7.A

7. Pään yliveto+ lonkan ojennus
- Jatka selinmakuulla. Nosta kuula lähes suorille käsille (pehmeät kyynerpäät) ja nosta jalat ilmaan (polvet suoraan lantion yläpuolella). Tee pään yliveto ja samanaikaisesti lonkan ojennus. Palauta liike rauhallisesti takaisin ja toista 20x/1min.
HUOM! Käsien osalta liikettä tapahtuu vain olkapäissä!!!
HUOM! Vie jalkoja vain sen verran pitkälle että ainoastaan luonnollinen kaari selän alla säilyy.


7.B

























 8. Punnerrus ja kuulan vienti toiselle puolelle.
8.A
- Ota leveä punnerrusasento (kädet hartioita leveämmällä), vasen käsi kuulan päällä. Punnerra alas ja palaa takaisin lähtöasentoon.
- Laske käsi alas kuulalta ja vedä oikealla kädellä kuula oikealle puolelle. Toista oikealla puolella samalla tavalla. Toista yhteensä 20x/1min.


8.B










8.C
























Ei muuta kun treenailemaan. Kyselkää jos jäi jotain kysyttävää. Ei mitään ammattikuvia, mutta toivottavasti pointti selviää! :) Töissä tässä treenissä on koko vartalo, vaikka pääpaino onkin keskivartalon alueella.
 Mukavaa, ja toivon mukaan aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille! :)
- Ikiliikkuja Hanna-









perjantai 6. heinäkuuta 2012

Core- treeni jumppapallolla kuvien kera

Hikistä perjantaita kaikille!

Tässä taannoin kirjoittelin tekemästäni keskivartalotreenistä, missä käytin apuvälineinä kahvakuulaa ja jumppapalloa. Tässä teille jumppapallolla tehtävä kiertoharjoitus, olkaapa hyvä!
Pääpaino on kskivartalossa, mutta kyllä muutkin lihakset pääsevät töihin, kuten etureidet, pakarat, rintalihakset, yläselkä ja käsivarren ojentajat.
Treeni sopii vaikkapa lenkin jälkeen tehtäväksi.
Tee kaikkia liikkeitä 20 toistoa ja vaihda ilman taukoa seuraavaan liikkeeseen. Lepää hetki (max pari minuuttia) kierrosten välissä. Tee kierroksia vaikkapa 3-5, riippuen muusta treenistä ja omasta jaksamisesta.
Ei muuta kuin kokeilemaan. Kertokaahan kokemuksianne, jos testaatte. Ja saa kysyä, jos jää epäselvyyksiä. Kahvakuulalla tehtävän keskivartalotreenin julkaisen myöhemmin, varmaankin ensi viikolla.


1. Kyykky
- Seiso hartian levyisessä haara- asennossa, polvet varpaat samaan suuntaan, jumppapallo kädessä.
Samaan aikaan kun kyykkäät, nosta pallo pään yläpuolelle. Kyynerpäät voivat olla vähän koukussa"pehmeänä", mutta liikettä tapahtuu vain olkapäissä. Palauta liike rauhallisesti takaisin lähtöasentoon. Toista 20x.
1.A
1.B
.

 2.  Vatsarutistus pallon päällä
- Käy selinmakuulle pallo päälle, sormenpäät korvan taakse. Tee vatsarutistus niin, että irroitat lavat pallosta. Pidä asento ylhäällä hetken, ennenkuin palaat rauhallisesti lähtöasentoon.
Toista 20x. Huom: hengitä ulos kun nouset ylös, hengitä sisään kun palaat takaisin alas. Leuan alle mahtuu pieni omena. Pidä katse eteenpäin, älä ylöspäin.

2.A

2.B
3. Rutistus polvet rintaan
- Asetu "lankkuasentoon" nilkat pallon päällä: kämmenet vähintään nyrkin verran leveämmällä kuin hartiat (huom oikeasti lankussa kädet ovat hartian alapuolella,siksi sitaatit),
 vahva vatsa ("napa kiinni selkärangassa") tukee selkää, eikä päästä sitä notkolle.
3.B
Vedä polvet kohti rintaa ja palauta asento rauhallisesti.
3.A



















4.Punnerrus pallon päällä
-Pysy samassa lähtöasennossa kuin äskeisessä liikkeessä. Punnerra niin, että kyynerpäissä on ala- asennossa 90 asteen kulma.  HUOM! Älä päästä selkää notkolle!!! Toista 20x tai niin monta kertaa kuin jaksat.

4.A 


5. Linkkuveitsi pallolla
- Käy selinmakuulle pallo jalkojen välissä. Laske jalkoja alaspäin, huom VAIN niin pitkälle, että ainoastaan luonnollinen kaari selän alla säilyy.Eli ei saa selkä notkistua enempää!!!!
- Kurkota nappaamaan pallo käsiisi.
- Vie pallo nyt pään yli niin, että vain olkapäissä tapahtuu liikettä (kyynerpäät paikallaan) ja saman aikaisesti laske jalkoja alaspäin. Toista 20x tai niin usein kuin jaksat.

5.A

5.B

5.C



6.Pallon/lantion nosto
- Aseta jalkasi pallon päälle, noin lantion leveydelle. Purista jaloillasi palloa ja nosta lantiota/palloa ylöspäin. Vältä heijaavaa liikettä. Toista 20x

6.A

6.B


















7.Vatsarutistus jalat pallon päällä
- Asetu samaan lähtöasentoon kuin äskeisessä liikkeessä, mutta älä purista nyt jaloillasi. Tee vatsarutistus irroittamalla lavat maasta. Pidä katse jalkojen välissä, hengitä ulos kun nouset ylös, sisään kun palaat rauhallisesti alas lähtöasentoon.  Toista 20x


7.A
7.B



















8. Vartalon kierto jaloilla
- Asetu selinmakuulle jalat pallon päällä vierekkäin, kädet avattuina sivulle. Vie palloa puolelta toiselle rauhalliseen tahtiin. Pyri pitämään yläselkä paikoillaan. HUOM! Voit painaa kyynerpäät maahan, se helpottaa asennossa pysymistä.

8.A

8.B








keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Paluu arkeen

Miniloma on ohi
ja paluu arkeen alkoi tänään.
Viime yönä matkustin yöjunalla kotiin. Pieni prinsessa jäi vielä lomalle mummolaan ja täytyy sanoa, että niin tuli kova ikävä, että oikein sydämestä puristaa. No hyväähän tämä lyhyt ero vaan tekee, kaikille osapuolille. Mekin saadaan miehen kanssa vietettyä latuaikaa yhdessä ja erikseen. Ja tyttö saa olla Oulun mummon, tädin, enon ja muiden läheisten kanssa. Välimatkan vuoksi se on harvinaista herkkua.
Itse tosiaan lomailin vain muutaman päivän. Tai olihan mulla tavallaan viikon verran lomaa, mutta käytin kolme päivää kouluttautumiseen.
Oulussa innostuin shoppailemaan (ylläri, ylläri) ja teinkin taas hyviä löytöjä alennusmyynneistä. Löysin Citysportin alesta treenikengät (jokavuotinen perinne jatkuu siis), juomapullon ja treenipaidan. Löysin myös ne pakolliset häävaatteet, olen erittäin tyytyväinen myös niihin löytöihin. .
Hemmottelin itseäni vielä kampaajalla (leikkaus ja värjäys) ja voi että uusi look piristää valtavasti.
Mä teen perjantaina viimeistään postauksen löydöistä kuvien kera. Poissaollessani sain nimittäin pakettini myös Les Mills -boutiguesta Ranskasta. Nyt on taas uusia treenivaatteita hankittu joksikin aikaa. Josko vaikka malttais hetkn mielenä niiden suhteen...

Oulussa ollessani päädyin pitämään muutaman lepopäivän treenistä. Pelkäsin, miten jaksan tämän päivän tunnit, mutta lepo teki tehtävänsä ja hyvin sujui. Vedin tänään pumpin ja piloxingin. Askel oli kevyt ja lihaskunnossa hauiksia lukuunottamatta kaikissa kappaleissa normaalipainot tuntuivat kevyeltä.
Kunto on siis kohonnut lepopäivinä.
Tämä viikko liikuntojen suhteen näyttää tältä:

MA:
  • Lepo
TI:
  • Lepo
KE:
  • Bodypump 1h
  • Piloxing 1h
TO:
  • Spinning 30min
  • Bodypump 30min
  • Ladyt 60- jumppa 60min
  • Spinbody 1h
  • RVP 1h
  • Kuntosaliharjoitus 30-45min
PE:
  • Futistreenit 1,5h
LA:
  • Aamulenkki??? Tai lepo
SU:
  • Vesijumppa-ohjaus 45min
  • Spinning 45min
  • Spinning 55min
  • Kahvakuula 30min
  • Jooga 60min

Eli reipas viikko on luvassa tälläkin viikolla.
Nyt nukkumaan ja kuvapostauksia ja coretreeniä luvassa loppuviikosta, kunhan kerkeän kunnolla koneen ääreen istahtamaan.
HYVÄÄ YÖTÄ!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Vesijumppaa ja matkantekoa

Uusi viikko ja uudet kujeet!
Kirjoittelen tätä tekstiä Pohjois- Suomen keskuksessa eli Oulussa. Tultiin tänne tytön kanssa eilen illalla. Itse lomailen vain pari päivää, mutta tyttö jää mummolaan loppuviikoksi.
Olipa kuulkaas hikistä meininkiä eilen junassa: painostava ilma oli ulkona ja istuttiin sellaisessa kuuden hengen kopissa. No matka sujui kuitenkin hyvin. Välillä käytiin vilvoittelemassa muunmuassa leikkivaunussa, missä pystyi vähän vapaammin hengittämään. Pikkumatkustaja jaksoi olla reipas tyttö! <3

Miten niin hikinen tyttö
Eilen mulla loppui tosiaan se Vesijumppa- ja hydrobicohjaaja- koulutus. Kolmen päivän aikana treenattiin altaassa yhteensä 8 tuntia ja kuulkaas kyllä tuntuu kropassa. Vesijumpalla on helposti"vain mummojumpan" maine. Kyllähän se sopii erittäin hyvin ikääntyville, koska vesi on liikunta- alustana pehmeää, eikä siis kuormita niveliä.
MUTTA vesijumpasta/ hydrobicistä voi saada aivan uskomattomalla tavalla tehoja irti. Ja etenkin keskivartalo on kaikissa liikkeisssä ihan mahtavasti mukana. Itselläkin oli odotusarvona paljon kevyempi kokonaisuus, mitä se sitten loppuenlopuksi oli. Ehkä vielä vuosikymmen sitten laji ei ollut kehittynyt niin pitkälle kuin nykyisin (tai sitten olen käynyt vain "väärillä" tunneilla).

Koulutus oli SVOLLIn järjestämä ja kouluttajana oli Teija Reini- Nieminen, joka olikin tehtävässään aivan loistava: paitsi, että on kouluttajana vaativa ja ammattitaitoinen, on hän ihmisenä iso sydäminen ja helposti lähestyttävä.

Viikonloppu tarjosi itselleni loistavat eväät Vesijumpan ja hydrobicin ohjaamiseen. Olen myös oivaltanut, millä tavoin liikkeistä saadaan vieläkin kovempia, eli osaan varmasti antaa hyviä vinkkejä tehokkaampaan suorittamiseen ja ymmärrän veden elementtinä ja liikunta-alustana.

Nyt odotan innolla, että pääsen lajia ohjaamaan. Syyskuun alussa mulla alkaa neljä vesijumppa ryhmää, mutta tuuraamaan pääsen jo sunnuntaina. Junamatkalla yksin kotiin aion rakentaa ensimmäisen vesijumpaohjelmani ja sunnuntaina riihimäkeläiset pääsevät sitä testaamaan.

Olipa muuten helppo opiskella tiiviisti, kun sai siinä sivussa astella valmiiseen noutopöytään. Varalan opiston noutopöytä oli kyllä ajateltu hyvin myös ruokaympyrän toteutukseen sopivaksi: joka aterialle oli helposti koottavissa hyviä hiilareita (kuten salaatteja, lisuketta, tummaa leipää) proteiineja (lihaa, kalaa, kanaa.. Jos oli laatikkoruokaa oli lisäksi esim raejuustoa, munia...) sekä hyviä rasvanlähteitä (kalaruokia, rypsiöljyä...). Ja ihania jälkkäreitä..... :D

Viimeisenä päivänä saatiin davidin hyvälaatuiset "Hydrobic" paidat. Ja päästiin porukalla poseeramaan ne päällä.
Tässä pari potrettikuvaa taitavista ja osaavista ihquista kurssikavereistani, sekä huipusta opestamme.




 Tässä vielä pari kuvaa paidasta. Valitan ryppyisyyttä (matkalaukusta suoraan otettu). Omat poseeraukseni ovat taas mitä on: mahdolliset kuvausavut poistuivat juuri leikkipuistoon jälkikasvuni kanssa.




Minäkin taidan poistua takavasempaan alennusmyynneille. Pitäisi löytää hääjuhliin kengät ja mekko ja näisden pakollisten ostosten lomassa shoppailen lempiasioitani eli urheiluvermeitä!
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!