"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

torstai 11. huhtikuuta 2013

Voihan flunssa

Torstai 11.04.
Huomenna alkaisi kolmipäiväinen LessMillsin Bodystep- koulutus ja meikällä on kurkku aivan tulessa ja voimat totaalisen pois.Lisäksi korvaan koskee todella paljon..
Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että tää tauti EI pahene. Jos tällaisena pysyy, niin koulutukseen vielä pystyy osallistumaan. Mutta jos lähtee pahenemaan, niin sitten se on lekurireissu ja koulutuksen siirto kesään. Sitä en kyllä haluais. Noh, kuumaa juomaa ja kipulääkekuuri, niin josko tää tästä vielä iloksi muuttuu.
Olis pitänyt koputtaa puuta, kun taannoin totesin, että koko talvena en oo sairastanut ollenkaan kaikki tautiaallot olen ohittanut tai sairastanut vapailla. Toivottavasti tällä linjalla jatkuu myös tuleva viikonloppu..

Viikko on ollut pitkä, mutta kiva. Tiistaina meillä oli toinen Bodystep- näytetunti ihan loistavan ohjaajan vetämänä. Kun bodystep- lisenssimme keskuksessamme lanseerataan on hän mukana ohjaajakaartissa. :)
Itse odotan bodystep-koulutusta. Meitä on lähdössä kaksi ohjaajaa sinne, kiva kun on kaveri tsemppaamassa. Toivotaan nyt, että tämä todella toteutuu myös omalta osaltani...


Tiistaina kävin myös jalkapalloa pelaamassa. Pelattiin meidän harrasteporukalla divarijengiä (2-ja 4-divaripelaajia) vastaan.
Olipa aivan loistavaa pelata pitkästä aikaa. Ja maaliverkkojakin pääsin heiluttamaan kahden osuman verran, eli ei pöllömpää tällaiselta jäähdyttelijältä (pelattiin 3-3 tasuri). Tai ei siis pöllömpää koko meidän jäähdyttelijä jengiltä, joista osa pelas ekaa kertaa pariin vuotee futista ja osa ekaa kertaa viime kesän jälkeen.
Oon huonommassa futiskunnossa kuin aiemmin (perus- ja lihaskunto on kyllä hyvät), mutta kuitenkin olen tänä vuoden peleissä 3 futsalpelissä iskenyt 5 maalia ja kolmessa pienen kentän jalkapallo- ottelussa myös 5 maalia. Enkä oo niistä yhtään ladannut kärkipelaajan paikalta, vaan nousuista keskikentältä. Ehkä sitä heikommassa kondiksessa tulee vähän tehokkaammaksi, mitä tulee paikkojen hyödyntämisessä. ;) Noh kivaa on ollut ja joukkuelajissa maalit on yhteispelin tuotosta, eli eipä ne määrät vielä mitään kerro!Mutta kiva on kun kulkee ja saa onnistumisia :)


 Kesää suunnittelen todenteolla. Tai paremminkin kesän jälkeistä ulkomaan reissua. Tarkoitus olisi lähteä Allinclusive- perhelomalle. Katsotaan, mihin päädytään, mutta jokatapauksessa hotellissa on lasteklubi rakasta neitokaistamme varten. Näin äiti ja isikin saisivat joka päivä pari tuntia yhteistä aikaa ja kullanuppu pääsisi leikkimään ja toteuttamaan itseään samanikäisten lasten kanssa.

Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa..... 




Palataan asiaan TOIVOTTAVASTI Bodystep- koulutuksen kuulumisilla. Ja tosiaan ne varpaat, korvat ja kaikki ristiin...

2 kommenttia:

  1. Moikka Hanna, toivottavasti pystyt menemään Bodystep-koulutukseen! Meidän salilta on tulossa myös yksi ohjaaja koulutukseen :D hänen kanssaan just tänään katsottiin vähän asioita läpi. Se oli ihan hyvä koska hänellä ei ole aikaisempia Millsejä, tietääpä sitten mihin varautua ;) Tervehtymistä sulle!

    VastaaPoista
  2. Moi Hanne!
    Kiitos!
    Tauti alkaa olemaan taltutettu, mutta liian myöhään ajatellen tuota koulutusta. Siirsin sen suosiolla elokuulle. Sitten siis vielä kovemmalla motivaatiolla ja paremmalla tuurilla! :)

    VastaaPoista