"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

maanantai 19. joulukuuta 2011

Jouluviikko

Jouluun on enään 5 yötä!

Olen jouluihminen, mutta tänä vuonna en ole kauheasti kerennyt jouluttelemaan. Vai olenko sittenkin??? Tänä vuonna joulun on tullut meille pikkuhiljaa, huomaamatta, ilman stressiä! :) Lähes kaikki lahjat on ostettu ja lähetettävät sellaiset lähtevät tänään postiin. Jouluruoat on käytännössä kaikki hankittu, mitä nyt kaikkia jouluruokia en ole edes vielä päättänyt. :D Fiilispohjalta mennään tänä vuonna, ennen seuraavaa kauppareissua teen joulumenun loppusilauksen. Kalkkuna, kinkku, juurekset ja laatikot löytyy jo jääkaapista.
Mitähän muuta sitä tänä vuonna joulupöytään laittaisi? Rosollin lisäksi jotain vihreää salaattia (juusto-pähkinä esim) ja sienisalaattia omista sienistä, TOTTAKAI! Hmmm.. Pitää vielä miettiä! Kerron sitten, kun tiedän!




Eilen meillä oli pienen tytön kanssa leipomispäivä. Tehtiin noin 10 pellillistä pipareita ja neljä pellillistä kinkkurullia! Tänään tytön hoitopäivän jälkeen olisi tarkoitus koristella pipareita, niin saadaan niitä myös ruokalahjojen lisukkeeksi-> meidän kolmehenkinen perhe EI siis aio itse syödä noita kaikkia pipareita.

Hyvällä mallilla on siis joulu tulossa, vaikka omasta mielestä moni perusasia (kuten joulumenu) onkin vielä aivan vaiheessa. Mutta kiva kokeilla välillä tätä stressitöntä jouluvaihtoehtoakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti