"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

perjantai 31. elokuuta 2012

Elokuun viimeinen

31.08.2012
Kesä olis parin tunnin kuluttua virallisesti ohi.
Ensi viikolla alkaa syksy siinäkin mielessä, että opisto- ohjaukseni starttaavat silloin. Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan kiireisempiä, mutta mukava päästä taas kunnolla arkeen kiinni (ja tienaamaan tietty lisää myös).
Viikonloppuna täytyy pistää tuulemaan ja tehdä valmiiksi ekat vesijumppa, kuntojumppa ja muut ohjelmat, opetella muutamat koreografiat, sekä toki tehdä töitä.. Ja pelatakin yksi 90 minuuttinen siinä sivussa. :)
Elokuu on ollut itselläni todella rankka: on ollut vastoinkäymisiä toisensa perään. Piste I:n päälle tuli eilen ja nyt suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin. Työ toimi itselläni ihanana terapiana tänään. Jumpissa vallitsi hyvä tekemisen meininki ja sieltä poistuttiin hymy huulilla ja läpimärkinä. Jostain syystä silloin kun on muuten vastoinkäymisiä, sujuvat ohjaukset vielä tavallistakin paremmin.
Onpa minulla niin ihania työkavereitakin, aivan ihanaa saada jutella ja purkaa ajatuksia ja "parantaa maailmaa."
Mukava, mutta melko pitkä päivä sisälsi kolme tunnin kuntosaliohjausta sekä neljä tuntia jumppien vetoa. Jatkan vielä kuntosaliohjelmien viimeistelyä illan mittaa.
Syyskuu starttaa huomenaamuna spinningin ja RVP:n ohjauksilla ja jatkuu kuntosaliohjausten ja futispelin merkeissä.
Syyskuulta odotan aurinkoisia päiviä, ainakin kuvainnollisesti. Saa se aurinko ihan fyysisestikin paistaa, en pahakseni pistäisi. ;)
KIITOS MUUTEN KAIKILLE OSANOTOISTANNE. Ne merkitsevät minulle paljon.

Nyt loppuun pari biisiä uudesta RVP:stä.

Parempaa syyskuuta toivottelen ja hyvää yötä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti