"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Täysipainoinen aamupala ja asiaa proteiinista

Huomenta!
Uusi viikko edessä ja täällä se on (ylläriylläri) työntäyteinen. Oon ottanut muutamat tuuraukset ja tavallaan ois hyvä, kun kalenterissa näkyisi koko viikko samalla aukeamalla silloin kun lisätöihin kysellään. Mutta huominen toimii loistavana palauttavana päivänä, koska ohjaan vain kaksi tuntia Hot body joogaa.
Tämä aamu alkoi mikropuurolla (muut nukkuu vielä, joten en jaksa itseäni varten keitellä.).
Tämän aamun puuro piti sisällään:

  • Kaurahiutaleita
  • Ruisleseitä
  • Chiasiemeniä
  • Raejuustoa
  • Punaherukoita
  • Mustikkasoppaa

Viimeiset kolme ainesosaa laitoin valmiiseen puuroon, marjat jäisinä, eli vitamiinit ei kuumentaessa oo kadonnut.
Lisäksi lasi maitoa. Muuta ei kykene ottamaan, sen verran reilu anos tuli. Parin tunnin päästä maistuu sitten jälkiuunipalat.


Jos tavoitteena on laihtua, kiinteytyä tai lisätä lihasmassaa, tarvitsee kiinnittää huomiota proteiinin määrään. Tällöin proteiinin osuus voi olla jopa 20- 25% päivän kokonaisenergiasta.
Proteiinien saannissa määrän lisäksi on tärkeää laatu (suosi rasvattomia tai vähärasvaisia maitotuotteita) sekä ehdottomasti säännöllisyys (syö proteiineja joka aterialla!). Juuri säännöllisyys on se syy, mikä on pistänyt sujauttamaan aamupuuron sekaan raejuustoa ja vaihtamaan vesilasin maitoon. Chiasiemenet nyt on perusraaka-aine meidän perheessä! :) Aamupalalla proteiinin merkitys on vieläkin suurempi, kun se auttaa kroppaa heräämään pitkän paastoajan (yön) jälkeen.
Anyway,  hyvältä maistui puuro, voin suositella! :)



Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti