"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Maaliskuu

01.03.2013

Kevättä kohti menään kovaa vauhtia.
Helmikuun loppu meni ihan siivillä. Tavallaan ihan hyvä niin, koska talvikin menee paljon nopeammin. Nyt alkaa jo aurinko voittamaan ja päivät ovat jo plussan puolella. Pikkuhiljaa lähestymme kesää, mikä on aivan loistojuttu.
Töissäkin olen siirtänyt kovasti jo ajatukseni kesään. Kesän ryhmäliikuntakalenteri ja lomat sun muut ovat jo työn alla. Suunnittelutyö on mielestäni kivaa, vaikka jossain vaiheessa se vähän harmaita hiuksia aina aiheuttaakin. Sitä se teettää, kun on perfectionisti! =) Tässä tapauksessa se on kyllä vain positiivinen asia: pyrkimys ei ole tyydyttävä tai hyvä, vaan paras mahdollinen. =)


Mulla on tulossa uusi koulutus ensi kuun puolivälissä, nimittäin Les Mills Bodystep. Aprikoin pitkään, lähdenkö kouluttautumaan, mutta lopulta muut asiat päättivät sen puolestani, joten mennään sitten.
Meidän liikuntakeskuksessamme otetaan Bodystep ohjelmistoon mukaan, siksi koulutus on nyt aiheellinen. Nyt täytyy vaan ottaa aikaa lajin perehtymiseen, jotta koulutuksesta kunnialla selvitään. Se ei varmastikaan ole mikään läpihuutojuttu. Täytyy katsoa aikatauluja ja yrittää päästä tunneille vaikkapa kerran viikossa.
Steppilautaa olen käyttänyt helpon koreografian alkulämmittelyissä sekä esim bootcampissa hyppyihin sun muihin, eli ihan vieras laji steppi ei ole. Mutta töitä on kyllä tehtävänä...

Kulunut viikko on ollut kiireinen töissä ja on tullut ohjattua taas kiitettävästi ryhmäliikuntaa. Tänään on niiiiin ansaittu lepopäivä. Huomenna on vuorossa hankifutisturnaus ja sunnuntaina meinaan mennä futistreeneihin. Mä oon ollut nyt"vapailla markkinoilla" futiksen suhteen, joten kutsua on käynyt moneen suuntaan. Mietintämyssy on päällä tuon lajin ja joukkueen suhteen: saa nähdä kuinka käy. Avoimin mielin olen ja myös itselleni rehellinen. Vähän kutkuttaisi kyllä vielä ainakin melkein tosissaan pelata, nyt kun työtilanteeni on ihanasti vakiintunut. Olisi paremin tilaa myös harrastaa, vaikkei nyt enään viitenä iltana viikossa kuitenkaan! :)
Noh mietiskellään, mietiskellään...

Tämän viikon liikunnat näyttävät tältä:
Ma:

  • Iskelmä- jumppa 50min
  • Sisäpyöräily+core 1h


Ti:

  • Jooga 1h
  • Bodypump 1h


Ke:

  • Sisäpyöräily 30min
  • Kahvakuula 30min
  • Harmonia 1h
  • Vauvajumppa n.45min
  • Piloxing 50min


To:

  • Sisäpyöräily 30+tehovatsat yht.45min
  • Iskelmä- jumppa 50min
  • Bodypump 1h
  • Jooga 1h
  • Sisäpyöräily 50+ tehovatsat, yht 65min


Pe:

  • LEPO


La:

  • Hankifutis, yht.4peliä


Su:

  • Futistreenit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti