"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

maanantai 13. elokuuta 2012

Sairasloma

Iltaa!
Nyt tulee sekavaa tekstiä, pyydän jo etukäteen anteeksi.
No pistetään vaikka kipulääkkeiden piikkiin, niitä kun valitettavasti joutuu taas popsimaan.
Mua vaivaa joku Les Mills- koulutuskirous: viime vuonna combat koulutuksessa meni polvesta ristiside, kierukat ja sisäsivuside, nyt Sh´bam koulutusta edeltävänä iltana nilkan nivelsiteet revähti. No nyt ollaan sitten saikulla ja pitäisi ottaa iisisti. Lohtuna kuitenkin se, että kyseessä ei todennäköisesti ole mikään paha vamma. Mutta vamma, mikä vamma kuiteskin... :(
Koulutuksesta kirjoitan pitemmät turinat tällä viikolla, kunhan saan ensin huilittua ja koottua ajatuksia kasaan. Viime viikko oli kaikinpuolin erittäin raskas, myös henkisesti. Kävin itseni kanssa keskusteluja omista toimintamalleistani ja tajusin, miten olen itse koko ajan järjestämässä lisää stressiä elämään, lähinnä työn kautta. Ihminen ei voi kokoaikaa olla vaan tutussa ja turvallisessa, ns mukavuusalueella, joskus pitää mennä sieltä pois. Mutta minun puolestani pitäisi oppia pysymään siellä edes hetkisen...
Avaan näitä ajatuksia enemmän myöhemmin tällä viikolla, nyt pidän vielä muutaman päivän luovan tauon kirjoittamisesta, jotta tänne tulisi edes jokseenkin järkevää tekstiä. :)

Hyvää yötä ja parempaa uutta viikkoa toverit!

5 kommenttia:

  1. Onneksi tuli huomattavasti pienempi vamma kuin viimeksi! Helpostihan noi ristisiteet tuppaa menemään toistamiseen, varsinkin jos ne on tehty uudelleen.
    Hyvä kuitenkin, että olet itse ymmärtänyt tuon stresijutun.
    Paljon tsemppiä ja paranemista Sinulle:) jos yhtään lohduttaa, niin voin kertoa että täälläkin joudutaan koko viikko napsia särkylääkkeitä, kun eilen väännettiin taas hammaskalustoa uuteen uskoon, perjantaina lisää, terkuin leukavammainen! Ja t. Entinen someday, vaihdoin blogiosoitetta ja samalla bloggernimeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään koulussa istuessani ajttelin sua (:D) ja tuli mieleen, että miten sulla menee nuo sairaslomajutut. Muistaakseni kerroit että olet joihinkin paikkoihin työsuhteessa ja joihinkin paikkoihin teet töitä vain verokortilla. Miten sitten kun jäät esim. näin sairaslomalle, menee sairaslomakorvaukset? Saatko kaikista töistäsi palkan vaikket niitä pääsekkään tekemään, et mistään vai vaan osasta? Muistan, että joskus ainakin puhuttiin paljon siitä, että ryhmäliikuntaohjaajat eivät saa mitään silloin kun ovat sairaslomalla, mutta onko nykyään jo eri juttu (ja varmaan riippuu paikastakin)? :)

      Poista
    2. MOI!
      Kiitos viestistäsi! :)
      Mä teen tällä hetkellä toiminimen kautta kaikki ryhmäliikuntaohjaukseni liikuntakeskuksissa, eli joudun hakemaan saikkukorvausta kelalta YEL:liin pohjautuen. Lisäksi tällaisissa tapauksissa,kun kyseessä on "tapaturma" saan myös vakuutusyhtiön kautta korvausta. Mulla on melko kallis, mutta aivan loistava Yrittäjien vapaaehtoinen tapaturmavakuutus, mikä näissä tapauksissa maksaa itsensä nopeasti takaisin.
      Eli siinä suhteessa ei ole hätää! :)

      Poista
  2. VOI EI!! Kuulin eilen salilla, että sun ois pitänyt olla ohjaamassa Sh'bamia mutta että olit loukkaantunut. :(( Ite kävin tuuraamassa BP ja BS. Kyllä sua koetellaan. Kävit kumminkin ilmeisesti koulutuksen? Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. MOI Hanne!
    Kyllä kävin koulutuksen, tiukassa teipissä ja lääkeiden avulla, toki jouduin jotain tekemisiä jättämään vähemmälle.. :(
    Joudun kuvaamaan mun ohjauskappaleet, ennenkuin saan luvan ohjata. Mutta parempi vaihtoehto sekin, kun että olis pitänyt jättää koulutus väliin ja käydä se vasta joulukuussa. Siksi menin hammasta purren kouluttautumaan...Laittelen tänään tai huomenna rapsaa koulutuksesta. :)

    VastaaPoista