"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Lesmills jatkoille- ja muita kuulumisia viikonlopulta


Hellouuuu!

Ajattelin tulla päivittämään pikaisesti kuulumiset, ennenkuin starttaan mersun nokan kohti Helsinkiä ja siellä Fressi Clubhousea. Mulla on edessä tänään LesMills- jatkokoulutukset. Tällä kertaa omista lajeistani RPM- jatkot jää väliin, mutta luultavasti saan ihan kivat vibat myös "pelkillä" BODYPUMP, BODYCOMBAT ja CXWORX- treeneilläkin. ;D

Tänään aamupalan aikana tutustuin etukäteen hieman Bodycombat 65- ohjelmaan. Ja sehän vaikutti melkoiselta tykitykseltä. Melkein jo katsellessa meinasi syke nousta. Voin vain kuvitella kuinka hapokasta meininkiä on luvassa tällä tunnilla. Kohtahan se nähdään, sillä tuo jatkokoulutus starttaa 2,5 tunnin kuluttua. Lesmills- jatkoista ja näistä uusista lajeista kerron teille tarkemmin varmaankin videokuulumisilla heti huomenna. Pysy siis kuulolla, jos kiinnostaa tulevat ohjelmat jo kovasti.

Vielä rennosti ottamassa, kohta mennään


Viikonloppuni on muutenkin ollut erityisen mukava tähän mennessä ja aivan varmasti jatkot kruunaavat sen. Jatkoilla tapaa aina kavereita monista eri paikoista. On aina kiva vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa, joita ei arjessa juuri kerkeä näkemään.

Tosiaan viikonloppu sujui kivasti. Perjantaina vietin koko päivän omien tyttöjeni kanssa. Kävimme kentällä futista harrastamassa ja lisäksi uimahallissa uimassa.

Ennen la settiä vielä suht freesinä :)
Eilen sain määrällisesti hieman esimakua tulevista lauantai ohjauksistani. Tähän mennessä lauantaisin mulla on ollut vakkarina Spinnu 30min+ Bodypump- ja Piloxing tunnit. Eilen näiden tuntien jälkeen lähdin vielä tuuraamaan Kahvakuulatunnin 45min ja HIIT- treenin 30min. Hiitissä en paljon mukana tehnyt vaan lähinnä valmensin ja tsemppasin muita. Kahvakuulaa sen sijaan tein muiden mukana, koska porukkaa oli vähän ja liikkeet uusia. Täytyy sanoa, että illalla väsytti. Onneksi isäntä oli tyttöjen kanssa viettämässä laatuaikaa puistoillen ja ulkona syöden, joten sain kaikessa rauhassa latailla akkuja sohvalla tv:tä tuijottaen.  Ilta sitten vietettiin koko perheellä toistemme seurasta nauttien.♥ Parasta!♥

Syksyn lukkarissa mulla tulee olemaan lauantaisin Järvenpäässä RPM 30min+ Bodypump 1h+ Piloxing 55min ja Tuusulassa Spinning 50min ja CXWORX 30min. Eli löhöilylauantai- iltoja on varmasti syksylläkin luvassa! :D Onneksi sunnuntait ovat yleensä lepopäiviä, joten palauttelua on luvassa yleensä maanantai- iltaan asti.

Mutta nyt lähden pakkaamaan ja pian tosiaan ajelemaan kohti Helsinkiä.

Mahtavaa sunnuntaita teille jokaiselle. Palataan huomenna asiaan! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti