"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

lauantai 19. lokakuuta 2013

Täällä taas- pitkästä aikaa

"Onni ei tule etsien, vaan eläen"


Aforismien siivittämänä hei vaan kaikille teille!
Kesä meni hetkessä ja samoin syksy oli kiireinen. Nyt on luova tauko toistaiseksi lusittu ja täällä ollaan taas.
Ajatuksissa siintää uusi aloitus, uudessa osoitteessa. Niin paljon on tapahtunut, suurimmat tapahtumat ihan oman pään sisällä. Olen yhä se sama läheisiään rakastava höppänä, mutta onneksi olen oppinut olemaan sitä myös itselleni ja vetänyt läpät silmiltäni. Minun elämänasenteellani maailmasta saa näkyviin sen kauneuden, mutta nyt myös näen sen paremmin, kun läpät silmillä eivät häiritse!

"Hymy on ikkuna, josta näkee, että sydän on kotona"

Vaikka elämä on ollut kiireistä, niin jokatapauksessa minulle kuuluu hyvää. Oikeastaan ehkäpä parempaa kuin vuosiin. Elämäni alkaa olemaan hyvässä balanssissa ja asioiden tärkeysjärjestys on hahmottunut oikein. 
Ihanan perheen kanssa on vietetty aikaa enemmän kuin vuosiin, mutta siitä huolimatta työt ja harrastuksetkin ovat mahtuneet yhtälailla mukaan. Mistään ei ole tarvinut tinkiä, ainoastaan ajankäyttöä olen onnistunut tehostamaan. Oman asenteen muuttaminen on myös auttanut. Kiireisenä ja väsyneenä sitä ei näe paljon omaa napaansa pidemmälle. Onneksi sitä tajuaa välillä vetää napaa myös sisään päin, jotta katse näkee jotain muutakin!;)

"Tärkein matka, jonka ihminen voi tehdä, on mennä toista puolitiehen vastaan"

Työt ovat tarjonneet uusia haasteita, muunmuassa tv- kameroiden etupuoli on tullut viimeisten kuukausien aikana enemmän kuin tutuksi. MUTTA tästä lisää myöhemmin. Töissä ollaan muutettu sen verran kuvioita, että jatkossa saan keskittyä koko liiikunnan pyörityksen sijaan "vain" ryhmäliikunnan kehitykseen ja toteuttamiseen sekä pyörittämiseen, mutta yksiköitä onkin sitten yhden sijaan kaksi..Paljon uusia ideoita ja ajatuksia pyörii mielessä, selvästikin viime viikon "kesäloma" ja aivojen heittäminen narikkaan on tehnyt tehtävänsä! :)
Kun työ on nautinto, elämä on ilo. Kun työ on velvollisuus, elämä on orjuutta. — Maxim Gorki


Harrastuksissa (jalkapallossa) oli aika kultainen vuosi: Uudenmaanpiirin mestaruus, jäätävät tehot maalinteossa, turnausmenestystä ja paljon ihania hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa rakasta lajia harrastaen. ♥ 

"Saadaksesi ilosta kunnolla irti, sinun on jaettava se jonkun kanssa."

Tämä vuosi jalkapallokentillä oli välivuosi divisioonasta, mutta kuun vaihteessa aloitamme taas valmistautumisen divariin. Minua pyydettiin pelaajavalmentajaksi ja suostuin hommaan, kun vastuuvalmentaja kuitenkin on toinen.

Mitähän vielä? Eipä tällä erää enempää. Koitan päivitellä taas kuulumisia säännöllisesti. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥

3 kommenttia:

  1. Kiva kuulla susta taas!! :)
    Yhdestä Lehtijutusta sun nimen bongailinkin ja tajusin ettet ole piiitkään aikaan kirjoittanut ja ihan piti blogiki käydä tarkastamassa :) kiva kuitenkin kun oot täällä taas!

    VastaaPoista
  2. Moi Finde! Joo luova tauko vähän pidentyi, mutta ehkä ihan hyvä niin!:) Apua, mistä lehtijutusta???? Mä oon kyllä antanut parille lehdelle jotain kommenttia, jos soiteltu on.. :) Mutta joo, kiva olla täällä taas!:)

    VastaaPoista
  3. Se oli se syömishäriö-porttikieltojuttu! Meidäb paikallislehdestä luin, mutta vissiin oli sama juttu jossain toisesskin :))

    VastaaPoista