"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Viikonlopun kuulumiset& vähän vielä lomafiilistelyä videon muodossa


Sunnuntaita ystävät hyvät!

Eilen tein lomakuvista pienen videon Vlogiaan ja jaan sen myös teille, olkaa hyvät! :)


Mä olen alkanut jo suunnittelemaan uutta lomaa. Tiedä vaikka tyttösen syyslomalla jonnekkin lämpimään menisimme.. Katsellaan, mitä mamma keksii. :)


ANYWAY, viikon viimeisiä tunteja viedään kovaa vauhtia. Itselläni on takana tälle aamulle jo normaali sunnuntaisettini:
  • 30min BODYCOMBAT
  • 30min CXWORX
  • 55min Piloxing
  • 55min Yoga Flow
Vielä edessä on tuttuun tapaan RPM 45min ja sitten tämän viikon liikunnat ovat paketissa. Tässä välissä hoitelen työni juoksevia asioita ja otan nyt myös puoliskotunnin omaa aikaa blogilleni.

Olen luvannut teille uusista Lesmills ohjelmista arvioita ja pian pääsen bodycombatistakin niitä antamaan. Oon meinaa miksannut uutta ohjelmaa pikkuhiljaa mukaan ja samalla linjalla jatketaan. Toukokuun aikana tulen vetämään myös koko tunnin bodycombattia, joten toukokuussa viimeistään arvioni on tulossa. Mulla tosiaan lomien sun muiden vuoksi on ollut vähemmän bodycombattia. Siitä syystä olen ohjelmaa vaihtamassa vasta nyt. Olen tehnyt kivoja miksauksia, mutta nyt pikkuhiljaa on aika ottaa kokonaan uusi ohjelma alle. :)

CXWORX- 18 ohjelmaa olen kokonaisuudessaan vetänyt kuukauden päivät ja siitä voisin arviota kirjoittaa alkavalla viikolla. Sama juttu RPM:ssä. RPM:ssä juttelin aiemmin, kuinka uuusi ohjelma tuntui teknisesti jotenkin helpolta...KRÖHÖM, kuinka väärässä ihminen voikaan olla! :D Aivan ihanan rankka on meinaan ohjelma. Voisin siitäkin koota pientä kertomusta teille. :) 
Bodypump 93 arvostelu löytyy täältä.

No mutta mitäs sitä muuta kuuluu? No hyvää tietenkin. Mulla on ollut tosi kiva viikonloppu rakkaiden kanssa ja jumppien parissa. Eikä sitä ainakaan huonontanut eilinen lätkätrilleri, jossa kotikaupungin pojat uusivat  lätkämestaruuden. HYVÄ KÄRPÄT! Olen aina kannustanut Kärppiä, ihan sieltä kakkosdivarivuosista alkaen, vuosikymmeniä siis jo takana. Kavereita on kautta historian pelannut Kärpissä, joten senkin tähden on tullut seurattua joukkueen pelejä. 
Joten routasydän soikoon nyt. :) Aina harmittaa vähän hopeamitalistien vuoksi, he kun olivat myös todella kovia ja varmasti olisivat myös ansainneet kultaa.. Mutta kuitenkin JEEEEE KÄÄÄÄRPÄÄT!

Vaikken enään Oulussa asu, niin olen aina oululainen. Sitä voi Oulusta pois lähteä, mutta Oulu ei lähde koskaan sinusta pois. <3

Tähän biisiin on siis hyvä lopettaa tämä tuherrus ja jatkaa työpäivää!






Mahtia sunnuntaita teille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti