"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

perjantai 29. tammikuuta 2016

Polvileikkauksesta toipuminen- kuntoutus on nyt alkanut


Hellurei!

Polven tähystysleikkauksesta tulee pian kuluneeksi kaksi vuorokautta. Kuntoutuksen olen aloittanut eilen.

Siteet poistin vuorokausi leikkauksen jälkeen ja tällainen polvi sieltä paljastui. Ylempi kuva on eilisillalta ja alempi tältä aamulta, kun olin jo hieman suihkutellut haavaa. Ihan siisti polvi on olosuhteisiin nähden. Turvotus on vielä melkoinen, vaikka eipä se ihme ole: polveen kun tehtiin taannoin pari reikää ja sitä ronkittiin.



Turvotusta koitan vähentää kylmäpussien ja kohoasennon avulla. Etenkin kylmäpussia olen muistanut käyttää useita kertoja päivässä. :)
Polven jumppailut olen myös aloittanut. Mun täytyy nostella sängyllä suoraa jalkaa (sujuu helposti) ja lisäksi olen koukistellut ja jännittänyt jalkaa (tämä vähän"haastavampi" vielä. Varovasti otan). Seuraava siirto on halata polvea syliin varovasti ja kasvattaa liikerataa pikkuhiljaa.

Eilen käytiin asioita hoitamassa ja KAIKKI hetket tuolla ulkona aion jatkossakin kulkea kahta kyynersauvaa hyödyntäen. On siellä niin liukasta, ettei tulisi mieleenkään ottaa mitään riskejä. Kotona sisätiloissa olen luopunut toisesta kepistä kokonaan ja välillä kävelen myös ilman keppejä. Jäykkäähän tämä meno on, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.. Olen kiitollinen lihasvoimastani ja hyvästä keskivartalon kannattelusta. Siitä on varmasti iso apu kuntoutuksessa.

Kyllä tuollainen leikkaus vaatii veronsa. Tänään hyvin nukutun yön jälkeen tein perheelle aamiaista- sen jälkeen olinkin jo aivan poikki. Näitä reippaita hetkiä seuraa aina väsymys ja jalan lepuutus. Mutta tämäkin kuuluu asiaan- eihän leikkauksesta ole vielä edes kahta vuorokautta.

Seuraava askel kuntoutumisessa on vähentää pikkuhiljaa lääkkeitä. Eilen otin 3x 400mg:n ibumaxia ja kaksi panacodia. Tänään olen ottanut toistaiseksi vain yhden ibumaxin.  Polven liikkuvuutta ja kävelyä ilman keppiä aion harjoitella monta kertaa päivässä pienin määrin kerrallaan omaa jaksamistani kuunnellen.
Urheilun pariin palaan pikkuhiljaa aloittaen luonnollisesti core/ylävartalotreenein ja kävelyharjoituksin. Ajattelin myös kokeilla yoogaia- palvelua ainakin tuon ilmaisen viikon verran aloittaen varmaankin viikonlopun aikana tai maanantaina. Jos innostun niin kokeilun jälkeen saatan ostaa palveluun jatkoakin. Paljon liikkuvana kaipaan jo jotain liikuntaa, mutta ymmärrän kyllä tämän hetken rajoitteeni. Siksipä haluan lähteä lempeästi liikkeelle. Ennen töihin paluuta (saikku loppuu 17.2.) aion jumppailla kyllä asiakkaana liikuntakeskuksissakin, jotta varmistun toimintakyvystäni ennen omia ohjauksiani.

Eiköhän tämä tästä. Pikkuhiljaa, pienin, mutta varmoin askelin eteenpäin! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti