"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Mä joka päivä töitä teen..

Joka ainoa aamu...

Jne. Ei nyt ihan paikkaansa pidä, mutta melkein. Takana on kuusipäiväinen työviikko sisältäen muutamat tuplavuorot. Perjantain vapaa vaihtui kymmentuntiseen työpäivään, missä piti sananmukaisesti juosta, jotta kerkes tekemään kaiken tarvittavan. Viikko on sisältänyt paljon jumppia, suunnittelua, palavereja, sairaslomatuurausta sun muita juoksevia hommia. Onneksi ensi viikko ei (näillä näkymin) tule olemaan samanlainen.
Torstaina järjestettiin ystävänpäivän kunniaksi nonstop- jumppapäivä kiitokseksi ihanille asiakkaillemme. Kaikenkaikkiaan ohjasimme 24 tuntia jumppaa (suurin osa kyllä 30min kestoltaan) ja lisäksi opastimme kuntosalin puolella asiakkaita. Oli kiireinen, mutta ihan huippu päivä kuitenkin. Useat jumppasivat tosi monta tuntia ja silloin tällöin se on ihan kiva haastaa itsensä esimerkiksi juuri jumppamaratoonin merkeissä. En kuitenkaan kannusta ketään säännöllisesti vetämään"övereitä" jumpilla, ainoastaan silloin tällöin kokeilemaan rajojaan: se on ihan tervettä se! :)
Anyway, viikon liikkumiset näyttävät seuraavanlaisilta:
Ma:
  • Toiminnallinen treeni 1h
Ti:
  • Jooga 1h
  • Bodypump 1h
Ke:
  • Sisäpyöräily 30min
  • Kahvakuula 30min+ kiertoharjoittelu ohjaus kahvakuulalla 30min
  • Vauvajumppa (ohjaus) 45min
  • Jooga 1h
  • Piloxing  1h
To (ystävänpäivän nonstop jumppia):
  • Piloxing 1/2 30min
  • Jooga 30min
  • Sisäpyöräily (urheilun juhlaa teema 1/2) 30min
  • Bodypump 30min
  • Piloxing 2/2 30min
  • Sisäpyöräily (Suomihitit TEEMA) 30min
  • Sisäpyöräily /Urheilun juhlaa- teema 2/2)
  • Venyttely 30min

Pe:

  • Vatsa- peppu jumppa 30min
  • Sisäpyöräily 30min
  • Tehovatsat 15min
 La:
  • Sisäpyöräilymaratooni 3h

Su:
  • 2x futsal- peli+ lämpät n.1h (?)
kuva sivulta http://www.wellandgoodnyc.com
Lauantaina tosiaan ohjasin toisen sisäpyöräilymaratoonini tässä kuussa. Sain tunnista aivan mieletöntä palautetta, ihanat asiakkaat ihan jonottivat sitä antamaan! ♥ Ai, että kiireisen ja rankan viikon jälkeen positiivinen palaute tekee kyllä enemmän kuin hyvää. Ihana yksikin sanoi, että oli kuullut juttua, että olen hyvä ohjaaja, mutta kuulemma hyvä ei kuvaa lainkaan, olen ihan superohjaaja. Noh näillä jaksaa taas jatkaa.
Positiivinen palaute ja negatiivinen rakentava palaute ovat äärettömän tärkeitä ohjaajille, joten uskaltakaa rohkeasti antaa molempia, jos mielestänne tunti/ohjaaja sen ansaitsevat. Tätä työtä tehdään juuri asiakkaiden vuoksi, joten on tärkeä tietää, missä mennään: tehdäänkö edelleen hommat oikein, vai onko tatsi kadonnut.

Tänään sunnuntaina pelasin pitkästä aikaa futsalia. Aamulla kyllä mietin, että en olisi lähtenyt, jos meitä olisi ollut enemmän lähdössä pelaamaan (vain 1 vaihtari ja kaksi peliä). Onneksi lähdin: teki ihan mielettömän hyvää laittaa aivot narikkaan (työjuttujen ja arjen askareiden osalta) ja harrastaa taas rakasta lajia. Viime pallokosketuksesta olikin vierähtänyt jo 2kuukautta, mutta siihen nähden aika kivasti meni omakin peli. Voitettiin 5-1 ja 2-0. Ekassa matsissa meikä oli aika liekeissä ja tein 3 maalia ja syötin yhden.  Aika etuoikeutettu olen, kun saan pelata niin huippujen pelikavereiden kanssa: paitsi että ovat taitavia, ovat vieläpä ihan huipputyyppejä muutenkin.
Mukava viikonloppu on takana ja hyvillä mielin saa lähteä valmistautumaan uuteen työviikkoon.
Ensi viikoksi koitan saada oman herkuttelun kuriin. Tämä viikko kiireineen kadotti hyvän otteen, mutta huomenna taas alkaa"uusi elämä!"

Mahtavaa uutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti