"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

tiistai 3. tammikuuta 2012

Miten päädyin liikunta- alalle töihin

Kiitos Anni postausideasta! :)

Kerron teille nyt, miten päädyin unelma- alalleni töihin.
Olen liikkunut koko ikäni, mutta kesti lähestulkoon 30- vuotta tajuta, mitä haluan tehdä isona työkseni.
Aiemmin työskentelin Ravintola- alalla, pelkästään esimieshommia kerkesin tehdä noin kymmenen vuotta.
Vuosien saatossa olen muunmuassa pelannut jalkapalloa (noin puolet elämästäni) ja siellä toiminut myös eri- ikäisten ryhmien valmentajana. Ensi askeleen valmentamiseen otin jo 90- luvun alkupuolellani ollessani n.13- vuotias. Kuitenkin meni vielä toista vuosikymmentä, ennenkuin aloin nähdä tämän mahdollisuuden myös ammatillisessa mielessä...
Sain lapseni kolme vuotta sitten ja elämä mullistui täysin. Liikunta ei ollut enään itsestäänselvyys, vaan se oli etuoikeus. Äitiyslomalla aloin miettimään suht. stressaavaa työtäni ja aloin pikkuhiljaa tajuamaan, että nyt ei ollut kyseessä pelkästään oma jaksamiseni, vaan minun tulee tehdä työtä, joka ei ime kaikkea energiaani: perheeni tarvitsee sitä myös.

Noin kaksi vuotta sitten aloitin alanvaihtoprojektini käymällä liikunnanohjauksen peruskurssin. Sitä seurasi vähän myöhemmin ensimmäinen "erikoistumiseni" kun osallistuin FAF Indoor cycling- koulutukseen. Aloitin spinningohjaajana lähes samantien tämän jälkeen työni ohessa. Seuraavaksi osallistuin Kahvakuulakoulutukseen ja sainkin myös kahvakuulatunnin ohjattavakseni. Samaan aikaan työni muuttui yhä stressaavammaksi ja ajatus täysipäiväisestä alanvaihdosta voimistui. 
Aloin etsiä itselleni lisää töitä ja mietin seuraavia koulutuksia. Näillä pääsin jo hyvin alkuun. Minulle myös alettiin tarjoamaan niinsanottuja lattiatunteja ja itse opiskelin PAAAALJON. Sain töitä alkuun sen verran, että pystyin jättämään päivätyöni. Lisäksi minulle myönnettiin puoleksi vuodeksi starttiraha, kun perustin toiminimen. Starttiraha päätökseen vaikutti muunmuassa se, kun olin tehnyt järkevän koulutussuunnitelman: alanvaihtoprojetillani oli oikeasti mahdollisuus onnistua.
Alusta alkaen olen ollut onnekas, kun työnantajani ovat kouluttaneet minua ahkerasti. Viimeisen vuoden aikana olen käynyt toooodella monta eri lajin koulutusta (kuten Les Mills, Piloxing.....). Ammattitaidon kasvun myötä olen saanut enemmän tunteja ohjattavakseni ja on syntynyt hyvä kierre: osaaminen ja työkokemus kehittyy ja palkkaa tulee sen verran, että on vara opiskella lisää. Viime keväänä aloitin Personal trainer- koulutusputken Trainer 4you:lla: Suoritin keväällä Hyvinvointivalmentaja- koulutuksen ja syksyllä Kuntosalivalmentajan, Personal traineriksi valmistun toivon mukaan huhtikuussa.
Sairaslomani loputtua olen saanut aloittaa heti myös uusia töitä, kiitos Kuntosalivalmentaja- koulutuksen.
Työni tulevat tulevaisuudessakin monipuolistumaan entisestään, etenkin kun pystyn aloittamaan työt Personal Trainerina.
Minulla on ollut paljon myös onnea matkassa: olen ollut monta kertaa oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Olen myöskin ollut nöyrällä asenteella mukana: ollut joustava ja tehnyt aina parhaani ja pyrkinyt olemaan aina oma kävelevä käyntikortti.
Pelkkää ruusuilla tanssia kaikki ei ole ollut ja säästöt on todella hyvin huvenneet. Mutta onneksi keväällä suunta kääntyy toisinpäin ja saan pikkuhiljaa alkaa myös nauttimaan työni/opiskelun tuloksista (nautin niistä kyllä nytkin jo..).

Alaa vaihtaessa tuli pohdittua paljon, mikä tapa olisi paras mahdollinen. Perheellisenä täysipäiväinen opiskelu ei oikein toimisi, vaikka esim. liikunnanohjaajaksi opiskelu olisikin hienoa. Työn ohella opiskelu on ollut välillä rankkaa ja tottakai myös vaatii rahaa. mutta minulle ja meidän perheen arkeen se sopi paremmin. Tulevaisuudessa varmaankin suoritan aikuisliikunnan tutkinnon tai vastaavan, mutta näiden käynnissä olevien koulutusten jälkeen vedän kyllä vähän happea ja annan pankkitilimme saada vähän täytettä ennen seuraavia suurempia koulutuksia. Ammattitaitoa toki täytyy kehittää jatkuvasti ja varmasti tänä(kin) vuonna osallistun eri lajikoulutuksiin mahdollisuuksien mukaan. Myöskin itseopiskelu kehittää paljon: yöpöytä lukemisenani on tälläkin hetkellä Toiminnallisen harjoittelun kirja. Nyt kun tuntemus anatomiasta sun muusta on parempi, pystyy uusia oppeja soveltamaan useaan eri lajiin.

Tämä on vain yksi tarina, miten liikunta- alalle voi päätyä töihin. Liikunta- alan opiskelu on varmasti se varmin keino päästä unelmatyöhönsä.  Tapoja on kuitenkin useita, esim. useimmat liikuntakeskukset kouluttavat itse omaa henkilökuntaansa, eikä välttämättä alla tarvitse olla mitään älyttömiä oppeja. Ja esimerkiksi Les Mills järjestää lajikoulutusta (kuten Bodypump, body Jam, Body Combat...) ja läpäistyään kurssin saa alkaa ko lajia ohjaamaan. Toki työpaikka pitää itse etsiä, ellei sitä ole jo entuudestaan.
Jos on valmis tekemään paljon töitä ja aloittamaan pienin, mutta määrätietoisin askelin unelmiensa tavoittelua: on kaikki mahdollista.  Nöyrällä asenteella ja aidolla halulla oppia pääsee varmasti pitkälle! :)

5 kommenttia:

  1. Oli tosi mukava lukea millainen sun tiesi on ollut liikunta-alan työhön... minuakin kiinnostais liikunnanohjaajan työ : )

    VastaaPoista
  2. Moikka!
    Kiva kuulla, että miellytti! :) Teitä liikunta-alalle on monia. Minun tieni ei ehkä perinteisin, mutta mahdollista toteuttaa näinkin. Tsemppiä ja ei muuta kuin alalle. Ahkerille ihimisille, joilla on avoin mieli ja hymy herkässä löytyy töitä nyt ja myös tulevaisuudessakin.

    VastaaPoista
  3. Olen itsekin haaveillut alan vaihdosta. Voitko vähän valottaa tota toiminimi asiaa tarkemmin? Miten se käytännössä toimii. Siis kuntokeskuksesta ostaa sinulta palveluja vai...? Voiko tällöin hinnoitella itse itsensä vai miten se käytännössä menee? Olen huomannut että useat kuntokeskukset toivovat ohjaajan omaavan toiminimen hakiessaan työntekijöitä ja siksi asia kiinnostaa.
    Voiko starttirahalla nimenomaan rahoittaa mahdollisia koulutuksia vai ovatko miten tarkkoja mihin rahan käyttää?
    Aloititko heti toiminimellä kun aluksi ryhdyit vetämään spinningiä vai vasta myöhemmin? Olen itse menossa kesäkuussa indoor cycling koulukseen ja myös pump ja kahvakuulalisenssi kiinnostavat ja tätä kautta ryhmäliikuntaohjaajan koulutus.Kiitos jo etukäteen mikäli vain ehdit vastailla! Energiaa kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Bellamamma! Anteeksi kun vastaus kesti. Ihan hirveetä härdelliä ollut tämä kevät.
      Toiminimellä työskennellessä voi ja pitääkin hinnoitella itse itsensä, mutta aikalailla samoissa hinnoissa yleensä palkkiot pyörii. Toki kokemuksesta ja erikoistunneista maksetaan enemmän. Ei kannata hinnoitella itseään yli, muttei ihan polkuhinnoillakaan lähteä töitä tekemään. Kannattaa vähän kysellä ja jutella myös työnantajien kanssa, että paljonko yleensä maksavat.
      Mä perustin oman toiminimen samantien. Sain ja hain starttirahaa, kuulemma ei ole itsestäänselvä juttu että sitä saa (siihen vaikuttaa moni asia, kannattaa kysellä ao viranomaisilta). Starttiraha on tarkoitettu sinulle henkilökohtaisesti, jotta pääsee yritystoiminnan alkuun (ei siis ole yrityksen "lainaraha", vaan yrittäjän). Mutta itse tietenkin päätät mihin rahasi laitat!:)
      Hienoa että olet vaihtamassa alaa. :) Mihin olet menossa sisäpyöräilykoulutukseen? jokatapauksessa hirmuisesti tsemppiä sulle kans uusille urille. Nöyrällä ja periksiantamattomalla asenteella pääset aivan varmasti pitkälle!:)

      Poista
  4. Kiitos vastauksesta! Trainer Labille menen koulutukseen pyöräilyn osalta ja syksyllä aloitan FAFin ryhmäliikuntaohjaaja koulutukseen. Kesällä olisi ehkä mahdollista päästä paikalliseen keskukseen tekemään kesälomasijaisuuksia... Hyvät jatkot ja vielä kiitokset! =)

    VastaaPoista