"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

perjantai 9. tammikuuta 2015

Synnytystarina



Hellurei ja hellät tunteet!


puolivuotias hymytyttö
Meidän ihana, rakas kuopus täytti eilen puoli vuotta. Hänestä on tullut aivan mahdottoman reipas tyttö: niin rauhallinen ja hymyilevä. Meidän perheen elämä on oikein mukavasti raiteillaan: näin kuuluu olla ja näin on hyvä olla. Kirjoittelin kesällä suljetun blogin puolella synnytystarinaa ja näin puolen vuoden jälkeen on hyvä muistella myös täällä, kuinkas kaikki sitten menikään. 



Tässä siis synnytystarinaa, kirjoitettu alunperin 13.07.2014. 
Olkaa hyvät! :)

"Perjantai päivänä päästiin kotiin sairaalasta ja pari päivää on ihmetelty, nukuttu univelkoja pois ja koitettu muutenkin toipua aika rankasta synnytyksestä. Mulla on tosiaan sektiohaavat molempiin suuntiin ja lisäksi kiinnikkeitä oli mahan etuseinämä täynnä, joten aika kivuliasta menoa on. Onneksi lääkkeet on keksitty.
Vauva on tosi ihana: rauhallinen ja niin läheisyyden kipeä. Omassa sängyssä päikkärit ei tahdo maistua, mutta sylissä kylläkin. Nyt kuitenkin nukkuu kiltisti siellä ja muu perhe on patisteltu uimarannalle nauttimaan kesäpäivästä. Minulla on siis loistava hetki istahtaa koneelle ja niputtaa yhteen synnytykseni. Kaikkihan alkoi

Sunnuntaina 06.07. klo 12:00 kun lapsivedet menivät.

synnyttämään lähdössä
Jo ennen lapsivesien menoa minulla oli ollut tuntuvia supistuksia, kuitenkin ihan kestettävissä olevia. Lapsivesien menon jälkeen supistuksia tuli vielä harvakseltaan, mutta olivat kyllä napakampia. Kun suunnilleen säännölliset supistukset alkoivat, lähdimme sairaalaan (sunnuntai- iltana ennen seitsemää olimme perillä..). Minut otettiin heti sisään aiemman historian perusteella ja siirrettiin tarkkailuhuoneeseen. Supistukset olivat kipeitä, mutta sunnuntai- iltana eivät vielä säännölisiä. Lääkkeiden kera jäin nukkumaan ja mies lähti kotiin yöksi. Illan aikana oltiin kuitenkin tehty pitkähkö kävelylenkki synnytyksen edistämiseksi.

Sunnuntai-maanantai yönä alkoivat säännölliset ja kipeät supistukset. Aamuyöstä kätilö teki sisätutkimuksen, mutta olin edelleen vain reilu sormelle auki ja kaulaakin jäljellä. Ei muuta kun piikkiä pyllyyn ja särkylääkettä suuhun. Näin nukuin aamuun asti, heräten"vain" supistuksiin, joita tuli n. 10 minuutin välein.

Maanantaina 07.07.
Aamulla lääkäri tuli tekemään kipeän sisätutkimuksen, minkä tulokset olivat melko lohduttomat: ei juuri muutosta yöhön. Kuitenkin kipeitä supistuksia tuli koko ajan. Soitin miehen paikalle ja lähdettiin kävelylle. Kävelylenkki ei ollut enään mitenkään hehkeä ja kohta sängystä nouseminenkin  teki tiukkaa. Supistukset senkun voimistuivat. Minulle piti tehdä lekurin tarkastus klo 12:00 (kun aikaa vesien menosta oli 24h), mutta jostain syystä sitä ei koskaan tehty. Supistukset muuttuivat päivällä sietämättömäksi: kipu oli edelleen järkyttävä. Päivävuoron kätilö (sama, joka meidät hoiti edellisenä iltana, aivan kertakaikkiaan ihana!♥) teki minulle sisätutkimuksen, mutta edelleen synnytys ei ollut mennyt juurikaan eteenpäin.

 Lopulta päivällä minut kuitenkin siirrettiin synnytyssaliin. Supistuksia tuli koko ajan 5- minuutin välein, mutta jostain syystä ne eivät juuri synnytystä edistäneet. Omat kivut olivat sitä luokkaa, että aloin nukahtelemaan supistusten välissä. Tulehdusarvot myös lähtivät nousuun (kuitenkin vesien menosta oli jo n.30h). Tämä ei kuitenkaan ollut vielä lääkärin mukaan tarpeeksi hyvä syy sektiopäätökseen...Tässä vaiheessa aloin saamaan antibioottia suoneen, jotta tulehdukseni saataisiin kuriin.


Jossain vaiheessa sain epiduraalin (pitkään menin ilokaasun voimalla) ja siitä se taivas aukeni. Sen jälkeen nukuin pätkissä koko illan. Antibiooteista huolimatta kuume alkoi nousta: kurkkuun sattui ja vapisin kauttaaltaan. 31h vesien menon jälkeen klo 19:00 lääkäri halusi vauhdittaa synnytystä oksitosiinin avulla. Oksitosiinia laitettiin lopulta tosi suuret määrät, tuloksetta. Avauduin lopulta 36h:n sisään yhteensä vain 4cm. 21-22 välillä kokeiltiin vielä joku kikkakolmonen synnytyksen avittamiseen, tuloksetta.. Olisin itse ollut valmis sektioon jo aika päivät sitten. Jotenkin tiesin koko ajan, että se on se lopputulos. Olin niin voimaton päivästä lähtien, että enpä osannut vaatiakaan mitään ja jotenkin ajattelin, että pitää vaan luottaa ammattilaiseen.. Ja tuskissani kuitenkin ajattelin, että näin kipeiden supistusten on PAKKO viedä synnytystä eteenpäin. Toisin kävi..

SEKTIOPÄÄTÖS
tehtiin lopulta klo 23.45. Itsellä tässä vaiheessa kuume n.39 jatkuvasta lääkityksestä huolimatta. Vauva puolestaan oli nukkunut n. tunnin (koko ajan hyvä syke, mutta tässä ei tarvittavaa vaihtelua..), kun saisi olla käyrillä max 40min sama syke.

Sektio aloitettiin 08.07. klo 00.07.
Mulle jouduttiin tekemään kaksi viiltoa: pysty- ja poikkiviilto. Vauva oli tosi tiukassa ja alussa tarjosi vain kättä ja olkapäätä ulos. Aika kului hitaasti ja kuuntelin lääkärin ja muiden leikkaussalihenkilöiden ähinää. Synnytys oli vaikea ja vaikken mitenkään älyttömän uskonnollinen olekaan, niin kyllä tuli pyydettyä apuun myös korkeimpia voimia, jotta molemmat selviäisimme. Itse hoin koko ajan mielessäni:"ei saa nukahtaa, ei saa nukahta.." Ei voi vaikeuttaa synnytystä enään yhtään. Lopulta vauva saatiin ulos ja

Pienokaisemme syntyi tiistaina 08.07. klo 00.23.
tulokas
Hetkeä myöhemmin kuului niiiiiin vahva itku, suoranainen huuto. Ajattelin, että vahva tyttöni tulee menemään läpi vaikka harmaan kiven. Kätilö toi vauvan lähelleni hetkeksi ennenkuin vei hänet isänsä hellään huomaan. Vaikkei vastasyntyneeseen välttämättä rakastu/kiinny heti päätä pahkaa, niin tässä tapauksessa kyseesä oli todellakin rakkautta ensi silmäyksellä. Voi mikä ihana täydellinen paketti. Annoin suukon poskelle ja tyttö mutristi ihanasti huuliaan: samalla tavoin, kuin isosiskonsa melkein kuusi vuotta aiemmin.
Nyt kun tyttö oli turvassa, niin keskityin mantraani: Älä nukahda, älä nukahda. Keskityin hengittämään syvään sisään ja ulos (joogasta ON hyötyä tässäkin..). Jossain vaiheessa syvä hengitys ei onnistunut: epäilivät että puudutus oli noussut kurkkuun asti. Meinasi pieni paniikki tulla, mutta onneksi pystyin pyytämään apua. Sain sitä, ja myös luvan nyt nukkua. Ei tarvinnu kauaa käskeä.

Minua parsittiin kasaan pitkään ja hartaasti. Lopulta olin parsittuna klo 01.52. Syy koville supistuskivuillekkin selvisi: kiinnikkeitä oli tosi paljon. Myös rakkoni oli tiukasti lihaksissa kiinni ylettyen melko korkealle. Tästä sektiosta tuloksena siis kaksi sektiohaavaa, mutta kuitenkin terve tyttö ja tervehtyvä äiti. Leikkaussalista minut vietiin heräämöön, josta pääsin pois n. 02.40. Oli muuten pitkä kolmivartti siellä, kun laskin minuutteja siihen, että pääsen murujeni luo.

Oma hemoglobiinini laski tosi alas ja kuume taas nousi ylös. Tytöllekkin synnytys oli rankka ja hänen verensokerinsa laski 2,2:een. Siksipä hän saikin ensi ateriansa pullosta isänsä kanssa. Myös murun tulehdusarvot nousivat, mutta onneksi mitään pahempaa hänelle ei tullut.

Synnytys oli rankka ja oikeasti pelkäsin henkemme puolesta. Synnytyssalissa tulin miettineeksi, että tämä oli nyt tässä: lapsiluku on nyt täynnä. Toki, jos joskus vielä haluaisimme kolmannen lapsen, niin hän syntyisi suunnitellulla sektiolla. Tällä hetkellä kuitenkaan ei kolmonen mahdu ajatuksiin, vaan nelihenkisenä perheenä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Nyt kun katselen täydellistä vauvaani ja hänen ihanaa isosiskoaan, niin heidän vuokseen tekisin saman koska vain uudelleen. Mitäpä sitä ei äiti lastensa eteen tekisi. ♥

Synnytyksestä jäi kaikesta kamaluudestaan huolimatta hyvä mieli. Ainoastaan sektiopäätöksen lykkäys jäi kaivelemaan mieltä, olihan tulehdusriski jo niin iso. Ymmärrän tietenkin, että leikkauksiin liittyy aina riskinsä ja lääkärit haluavat niitä välttää, jos vain mahdollista. Mutta ehkä lääketieteellisten syiden pohtimisen lisäksi voisi äidiltäkin kysyä, miten tämä voi ja oikeasti jaksaako. Noiden vaiheiden jälkeen tuskin olisin enään ponnistusvaihetta kestänyt.."

Että sellainen tarina. :)
Tulen kertomaan täällä myöhemmin myös sektiosta toipumisesta ja kuinka kuntoutin itseni takaisin liikkujaksi. Minullahan oli 38 hakasta sektiohaavoissa, eli aika suuret arvet kahteen suuntaan. Mutta näihin palataan jossain vaiheessa enemmän. :)
Sitä ennen mukavia liikunta- asioita luvassa.  


Näihin kuviin ja tunnelmiin, moi moi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti