"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

maanantai 19. lokakuuta 2015

Viikonvaihteen parhaat ♥


Uusi viikko...muttei uudet kujeet kuitenkaan


Viime viikko oli fyysisesti vaativa. Mullahan oli useampi ylimääräinen ohjaustunti ja viikon viimeisissä ohjauksissa kroppa oli ihan loppu: jalka ei vaan kertakaikkiaan enään juuri noussut. Huhhuhh! Kuitenkaan en kadu sitä, että autan sairaskierteessä. "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.." Ja kyllähän se kroppa loppuun saakka jaksoi: sainpahan ainakin itsestäni viimeisiä voimia myöten kaiken irti. :)

Lauantai- iltana minulla oli tiedossa laatuaikaa mun keskimmäisen kullan kanssa, sillä olimme menossa katsomaan Onnelin ja Annelin talvea. Lisäksi kävimme myös syömässä. Elokuva oli kyllä niin mukava lasten elokuva. Ihanan viaton ja kaunis. ♥ Meillä nautti niin äiti kuin tytärkin. Joulufania lämmitti kovasti leffan kauniit maisemat ja joulufiilis. ♥
Parasta oli kyllä itse aika kahdenkesken: se kun on nykyisin harvinaista herkkua. ♥ Ollaan kaikki tyytyväisiä perhe- elämäämme nelihenkisenä perheenä. Mutta kyllä sitä välillä on hyvä tehdä asioita myös pienemmällä porukalla. Sovittiin jo, että joulukuun puolivälissä viimeistään vietetään kahdenkeskistä aikaa tytön synttäreitä juhlistaen. Toiveissa oli mennä taas elokuviin ja syömään. Lisäksi shoppailureissun ajattelin tytölle tarjota: kerranhan sitä vain seitsemän täyttää. Marraskuussa meillä on lisäksi tyttöjen kanssa tarkoitus suunnata joulukadun avajaisiin Helsinkiin. Tällöin pikkusisko pääsee mukaan. :)

Eilinen meni täysin levätessä. Meillä oli oikea pyjamapäivä: pienimmän kanssa vietettiin koko päivä yökkärissä. Aivot oli narikassa ja vain oltiin. Tämä tekee välillä niiiiiin hyvää.


Tänään on startattu uusi viikko levänneenä ja toivon mukaan myös palautuneena. Mulla on ollut pyrkimys tehdä hyviä valintoja ruokavalion suhteen ja niin myös tänään meidän keittiössämme valmistui hedelmäinen juuressosekeitto. Aineksiin vaikutti puhtaasti jääkaapin sisältö. Ja tällä kertaa keitostani tuli seuraavanlainen

Hedelmäinen juuressosekeitto:
  • 1 bataatti
  • 6 porkkanaa 
  • 2 sipulia
  • pari valkosipulinkynttä
  • vajaa 1rkl kookosmannaa
  • 1pilttipurkki (hedelmäsose)
  • Purkin jämät raejuustoa
  • Mausteita (pippuri, chilimauste, curry, kasvisliemikuutio, suola..)
Kuorin ja pilkoin juurekset ja keittelin vedessä, missä kasvisliemikuutio. Sen jälkeen soseutus ja maustaminen. Oli hyvää sellaisenaan ja kebablastujen kanssa, mitä kaupasta olin ostanut päiväystuotteena halvalla.


Olen aivan rakastunut kookosmannaan. ♥ Sehän on luomu kookossosetta. Sopii hyvin ihan kaikenlaiseen ruoanlaittoon, etenkin jälkiruoissa käytän paljon. Suosittelen hankkimaan, mutta kannattaa varoa: JÄÄT KOUKKUUN!

Viikko on nyt vaihdettu ja parasta tässä viikonvaihteessa on ollut:
  • oma rakas perhe ♥
  • laatuaika tyttären kanssa ♥
  • hyvä ja terveellinen ruoka ♥
  • rehelliset, ei niin terveelliset herkut (mutta mitkä tekevät pääkopalle hyvää)
  • lepo ja rennosti ottaminen ♥
  • remontin edistyminen&miehen ahkeroiminen sen eteen ♥
  • elämä, missä kaikki palaset ovat kohdillaan ♥
Näillä eväillä on hyvä aloittaa uusi työviikko. Mullahan se starttaa kahdella sisäpyöräilytunnilla ja Bodycombat- taistelulla.
Ihanaa uutta viikkoa myös sulle! ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti