"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Bodypumpin ja - combatin jatkokoulutuksissa

Iltaa!
Tänään olin pitkästä aikaa Les Mills jatkokoulutuksissa. Minun lajeja ovat siis Bodypump ja Bodycombat.
Bodycombat jatkarit alkoivat jo klo 9:00. Koutsina meillä oli Mika, joka oli minulle uusi, mutta oikein  positiivinen tuttavuus kouluttajien joukossa. Minulla viimeisestä combatista oli aikaa melkein 9 kuukautta, joten pikkuisen jännitti, miten pysyn perässä.

Pari biisiä meni vähän katellessa ja totutellessa rytmiin, mutta loppua kohden irtosi jo oikeinkin hyvin. Nopeammat potkusarjat on itselleni suurin haaste, kun leikattu polvi on vähän kömpelömpi ja etenkin takareisi vielä toista jalkaa pienempi. Mutta kyllä tästä ohjelmasta tulen kunnialla selviämään, nyt vaan täytyy alkaa Bodycombattia ihan kunnolla treenaamaan. Mun piti alunperin ohjata ensimmäiset combattuntini heinäkuun puolivälistä lähtien, mutta nyt minulta kysyttiin halua aloittaa jo kesäkuussa. Eli treeniä, treeniä, treeniä,treeniä...
Bodycombat 52 on mielestäni selkeä ja hyvä ohjelma. Siellä pääsee hyvin haastamaan itseään, mutta koreografia on looginen ja se vaikuttaa helposti opittavalta. Ja kun koreografian sisäistää nopeasti, voi paremmin keskittyä tekniikkaan ja pistämään viimeisetkin voimavarat kehiin. Musiikit olivat ihan hyviä, vaikkei montaa ihan superhelmeä ollutkaan.
Tässä Bodycombat 52 biisilista:
1a: Rain Over Me (Technoposse Remix Edit) – Love Empire
1b: Sexy And I Know It (DJ Shocker Extended Remix) – DJ Shocker feat. Chani
2: Crazy Train – Max Motor
3: When I Close My Eyes (Darren Styles Remix) – Dougal & Gammer feat. Jenna
4: Bring Me To Life (Thomas Petersen vs. Gainworx Remix Edit) – Jan Wayne
5: Passenger (AdF Mix) – DJ Gollum
6: Ring The Alarm – Beyoncé
7: Seek And Destroy – Agent Orange
8: Falling (Breeze Remix) – Breeze vs Barley feat. Taya
9: First Of The Year (Equinox) – Skrillex
10: The Fighter – Gym Class Heroes feat. Ryan Tedder

Kipin kapin kaikki kokeilemaan Bodycombat 52, kun mahdollisuus tulee!!!!!!

Combatin ja Pumpin jatkareiden välissä oli pari tuntia luppoaikaa, minkä käytin suihkuun ja syömiseen, sekä hierontatuolissa oloon.



Bodypump 82- jatkokoulutus alkoi klo 13. Opeja oli kaksi: bodycombatinkin vetänyt Mika, sekä ruotsalainen Kristin.Opetuskielenä oli pääasiassa englanti. Mukavaa vaihtelua ja töitä myös aivoille! :) Minulla iski aivan käsittämätön pääkipu juuri tunnin alkajaisiksi. Mietin muutaman kerran, kehtaanko lähteä välissä kerjäämään särkylääkettä, mutta päätin kestää. Hammasta purren vedin setin alusta loppuun, toki parissa kohtaan oli pakko höllätä vähän.
Bodypump 82 on mielestäni myös tosi hyvä. Useimpiin ohjelmiin verrattuna monet liikkeet tehdään hitaammin, joten sitä kautta saadaan lisää tehoa liikkeisiin ja temmossa on asiakkaan helpompi pysyä mukana. Alkulämmittely on pitkästä aikaa eri kaavalla kuin normaalisti ja se pisti alkuun pasmat sekaisin. Mutta kunhan siihen tottuu, niin on varmasti tervettä vaihtelua.
Tämän ohjelman musiikeista löytyy muutamia helmiä: huomatkaa esim kappaleet 2, 4 ja 7. Hyvät miksaukset on ehdottomasti.
Tässä biisilista:
1. Raining Diamonds - Ricki-Lee
2. Someone Like You (Kris McTwain Club Edit) - N-Finity
3. I Like How It Feels - Solitary Phase
4. Bring Me To Life (Hands Up Club Mix) - Jan Wayne
5. Bad Case Of Loving You - Secret Appendix
6. Bottoms Up - Nickelback
7. Ecuador (Bad Behavior Remix) - Sash!
8. Be Cool 2011 (DJ From Mars Club Remix) - Paffendorf
9. Feel So Close - Calvin Harris
10. Time To Say Goodbye - il Divo
Alternative track 6: Gettin Over You - The Louder Forest
Alternative track 8: Airplanes (Kris McTwain Remix) - Groove Chasers


Tämäkin ohjelma kannattaa ehdottomasti kokeilla!!!

Tähän oli hyvä päättää liikunnallinen viikko, kaikenkaikkiaan 20h tuli painettua! :)
Ensi viikko tuo tullessaan taas uusia, jänniä juttuja, huomenna muunmuassa neuvotellaan mahdollisista lisätöistä kesälle. Pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin. Kaikenlaista on jo puolittain luvattu, mutta ei nuolaista kuitenkaan ennenkuin tipahtaa. Pessimisti ei pety, ainakaan niin rankasti!
Valoisaa uutta viikkoa kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Nyt tään siun postauksen luettuani ootan entistä enemmän, että huomenna pääsen testaamaan uuden pumpin! Jes! :)

    VastaaPoista
  2. Moi Hanna, oltiin samassa pumppikoulutuksessa eilen :D en vaan huomannut bongata sua, siellä oli niin paljon väkeä. Ja paljon tuttuja :D Sullahan on ollut aika tehokas viikko, ehkä pääkipu johtui siitä?

    Mulla tuntuu nyt luissa ja ytimissä asti eiliset setit (olin myös Attackin jatkot vielä klo 17 alk.). Pistin lisää painoja tankoon kuten Kristin sanoi ja käytin tilaisuuden hyväksi! Erityisesti vas. olkapää juilii, se taitaa olla mun "akilleenkantapääni". Paljon oli kyllä pumpissa uutta. En aivan vakuutu siitä miksi kesken askelkyykkybiisin hypätään Attackiin eli kyykkyhyppyihin mutta muuten tykkäsin kyllä paljon. Ja tosiaan lisää painoja rohkeasti! :D

    Pidän sulle peukkuja työjuttujen selviämiseen

    VastaaPoista
  3. Hyvä hyvä! Kerrohan Anna sitten, mitä olet mieltä!
    Kiitos Hanne! Mulla työjutut on kääntymässä siihen suuntaan, että taidan kesällä tehdä enemmän töitä, kuin olin alkuunsa suunnitellut.. ;D
    Jatkareissa näkee aina paljon tuttuja, mulla tosin tällä kertaa Combatissa oli niitä enemmän kuin pumpissa. Toki pääkipuisena en paljon jaksanut ympärilleni katsella.
    Oot varmaan oikeassa pääkivun aiheuttajan suhteen, varmasti vaikuttaa fyysinen ja muutenkin pitkä ja rankka viikko.
    Tiiäkkö, juuri mietittiin muutaman muun ohjuksen kanssa sitä askelkyykyn attack osuutta. Onhan se tehokas kyllä, mutta kun on pump- tunti kyseessä... Muutenkin paljon uusia elementtejä ohjelmassa. Mä luulen, että välillä pitää käydä vähän totutun kaavan ulkopuolella, jotta tuttuun ja turvalliseen on taas hyvä palata ja jotta siitä normaalistakin saa taas uusia tehoja irti.
    Kaikenkaikkiaan kuten laitoinkin, tykkäsin kuitenkin. Ja odotan innolla, että pääsen sitä ohjaamaan! :)

    VastaaPoista
  4. Se oli ihan paras!! Ihan täpinöissäni siitä jo postauksenkin kirjoittelin :)

    VastaaPoista