"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

perjantai 15. toukokuuta 2015

Uusi palkkarirakkaus ja parempaa prodepatukkaa




Massilta tilattua!


Mä oon viime aikoina tilannut lisäravinteet lähinnä Fitnesstukusta. Nyt kuitenkin löyin Massilta tarjouksen, mitä en voinut ohittaa: Questbarin patukat olivat muistaakseni 30%  alennuksessa. Siispä tilaukseen lähti kolme laatikkoa noita ehkäpä maailman suosituimpia prodepatukoita. Lisäksi päätin tilata yhden prodejauheen testiin, vaikka niitä onkin jo kaappi pullollaan muutenkin.

Onneksi tilasin, sillä tämä tilaamani maku suklaa- maapähkinävoi on aivan jumalattoman hyvää! Siis samaan aikaan täydellisen makea ja suolainen. Mahdottoman  hyvänmakuinen tuote pelkästään veteen tehtynä. Tai noh, olihan mulla tuttuun tapaan mitallinen  maustamatonta glutamiinia, mutta se ei tosiaan vie makua mihinkään suuntaan.

Todellakin terveellisempää herkuttelua tällä luvassa. Voin vain kuvitella, miten hyvää on erilaisissa
pirtelöissä, vaikkapa pakastetun banaanin ja jäiden kanssa. Täytyypi joku kerta testata. Nyt toki täytyy myös koittaa käyttää noita muita jauheita pois. Niissäkään ei ole mitään vikaa: on vain tullut tilattua vähän enemmänkin joskus. :) Mähän käytän prodejauheita myös leivonnassa/ruoanlaitossa, eli senkin takia tykkään, että niitä kaapista löytyy!

Ja sitten näihin ihaniin patukoihin takaisin!


Questbarit ovat todella suosittuja patukoita treenareiden keskuudessa maailman joka kolkassa. Niissä onkin paljon hyvää:
  • Erittäin korkealaatuiset raaka-aineet
  • Ei lisättyä sokeria
  • 20 g proteiinia hera- ja maitoproteiinista
  • Runsaasti ravintokuitua
Itse nautin Questbaria välipalana niin, että käytän patukkaa mikrossa sen verran, että rakenne"leviää ja sulaa." Pienen jäähdytyksen jälkeen muuttuu coociekeksimäiseksi. Kuten eilen kerroin,  dippasin suklaabrown- "keksiäni" vanilja skyriin. Ai vitsit, että oli hyvää. Ja sopii minun dieetillekkin erittäin hyvin. Suosittelen testaamaan.Kuumennuksen kanssa pitää vain olla  tarkkana, sillä nämä kärähtävät melko helposti. Ulkonäöstä sitä ei välttis huomaa, mutta maku on palaneen karsea.


Oletko sinä jo testannut questbaria? Jos niin, mikä on suosikkimakusi ja miten sen nautit? Keksinä vai ihan peruspatukkana?


Kunhan testailen taas uusia reseptejä, niin laittelen tännekkin ohjetta tulemaan.

Pitää vielä Massista sanoa, että verkkokauppa sujui moitteettomasti ja toimitus oli erittäin nopea. Voin suositella kyseistä verkkokauppaa ehdottomasti!


Moikkamoi!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti