"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

tiistai 5. kesäkuuta 2012

The biggest loser on taas täällä

The biggest loser season 8

alkoi eilen, mutta töiden takia itse aloitin katselun vasta tänä aamuna. Piti oikeen kello pistää soimaan, että muistaa siirtyä töllön ääreen. :)
Olen seurannut enemmän tai vähemmän kaikki tuotantokaudet. Sarja herättää paljon tunteita. Toisinaan olen vihainen katsoessani sitä ("miten niin tv on ainut mahdollisuutesi onnistua"), tosinaan kyynelehdin liikuttavien tarinoiden seurauksena. Aina saan siitä lisää potkua omaan kuntoiluun ja painonhallintaan. Paljon, paljon helpompaa on pysäyttää lumipallo ennen lumivyöryä, kuin koittaa korjata tuhot myöhemmin.
Sarjan painonpudotukset ovat hirmu suuria etenkin alussa. Niitä ei kenenkään kannata verrata omaan pudotustahtiin. Ensinnäkin ihan varmasti alkupunnitukseen jokaisella on kunnolla nestettä tankattuna kroppaan. Lisäksi ylipainoa on kaikilla aivan tolkuton määrä. Muutenkin heillä on mahdollisuus pudottaa painoa paitsi työkseen, myös muutenkin 24/7. Noin niukalla energialla ja isoilla liikuntamäärillä ei ilman lääkärin jatkuvaa valvontaa voi olla, ainakaan jos henkikulta on yhtään arvokas.

Jokatapauksessa sarja on kuitenkin hyvä varoittava esimerkki meille jokaiselle ja painonpudotuksessa toimii tosi hyvänä motivaattorina. Kunhan muistaa sen, että ihan kaikkea ei voi omaan elämäänsä siirtää.

Muistetaan, että laihtumaan pystyy kuka vaan, mutta se saavutetun painon pitäminen onkin ihan oma juttunsa. Elinikäisiin muutoksiin pääsee parhaiten, kun tekee maltillisia muutoksia ja etenee rauhallista tahtia (milloin kroppa ja mieli ehtii tottua muutokseen, eikä tarvi koittaa kituutella ja liikaa itseään kieltää).
Myöskin lihottavien ajatusmallien muuttaminen on elinikäisen painonhallinnan ehto. Esimerkiksi jos palkitset tai lohdutat itseäsi ruoan avulla, todennäköisesti teet sitä myöhemminkin. Tai jos olet stressisyöppö, niin helppo on laihduttaa kun elät stressitöntä aikaa. Mutta entäpä sitten, kun uusi kriisi taas iskee? Yleensä kun myöntää itselleen näitä omia sudenkuoppiaan, niitä on myös helpompi hallita myöhemmin.
Itse olen elävä esimerkki stressisyöpöstä. Viime kevät oli kiireistä ja stressaavaakin aikaa ja söin oikeasti mitä sattuu. Ei siinä auta se, että tietotaitoa löytyy vaikka muille jakaa. Se ei auta, jos ei jaksa välittää, ei vaikka ne ongelmat tiedostaisikin. Nyt sitten taannoin uuden kriisin puhjetessa huomasin, kuinka minun on tärkeä jaksaa ja tässä auttaa terveellinen ravinto ennenkaikkea. En halunnut tehdä itselleni pahempaa oloa syömällä huonosti ravitsevaa ruokaa. Hetkellisesti se kyllä helpottaa, mutta jos lopputulos on entistä huonompi olo, niin onko se sen arvoista?
Söin muuten tänään ihan perus jugurttia ja hui kauhea, miten makealta se maistui (syön yleensä maitorahkaa erilaisten mausteiden kera..). Niin nopeasti makuaisti tottuu nimimerkillä vähän aikaa sitten söin karkkia noin joka päivä.
Jokatapauksessa The biggest loserissa jo heti alkuunsa löytyi omia suosikkeja. Yksi niistä on seviytyjien selviytyjä, joka menetti perheensä auto- onnettomuudessa. En tiedä, miten sellaisesta voi koskaan täysin selvitä, mutta hienoa, että tämä rouva on päättänyt jatkaa elämäänsä ja koittaa vielä voida paremmin. Hieno homma. Muuten suosikit hioutuu kilpailun edetessä, jään jännityksellä odottamaan, mitä tuleman pitää.

Tässä vähän motivaatiokuvia seiskakaudelta. Hei jokainen meistä pystyy muuttamaan itseään ja tekemään olostaan paremman. Mutta kukaan ei tee sitä puolestasi, vaan kaikki lähtee itsestään!
Laihtumisiin!


2 kommenttia:

  1. Mä olin niin eilen kattomassa tuota ekaa jaksoa mutta se tais olla jo mennyt.. :( Monelta se tuleekaan?

    VastaaPoista
  2. Taitaapi tulla arkisin klo 18-19. Ja uusinnat arkisin klo 9:30-10:30! :)

    VastaaPoista