"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Elämä on valintoja täynnä

Pienistä puroista kasvaa suuri lähde!

Olen viime aikoina pyrkinyt elämään, niinkuin opetan ja tekemään hyviä valintoja kaikella tapaa.

Kauppareissulla en katsele parkkipaikkaa läheltä ovea... vaan jätän auton mahdollisimman kauas ovelta.



Tänään minulla teki julmetusti mieli suklaata. En ostanut levyä.. vaan yhden patukan.














Olen hoitanut juoksevia asioita...ja käyttänyt joka kerta portaita hissin sijaan. 



Olen panostanut joka päivä aamupalaan.. ja pitänyt nälän loitolla.



Eilen jumppien jälkeen teki mieli pitsaa.. Mies teki lämpimät tonnikalaleivät.



Jätski kuuluu kesään... mutta meidän pakkasessa majailee suklaakuorrutteisten jätskien sijaan mehujäitä.



Vapaa- aikanani olen treenannut kotona.. ja näin olen saanut viettää enemmän vapaa- aikaa  perheeni kanssa.



Olen tehnyt joka päivälle aikataulun ja pysynyt siinä. Olen saanut paljon enemmän aikaiseksi, vaikka levätäkin olen ehtinyt. 

Töiden suhteenkin elämä on valintoja täynnä. Työelämässäni on meneilään osittain muutosten tuulet, niissä ohjaa järjen lisäksi myös sydän ja se, että saa ohjata myös niitä tunteja, mistä eniten nauttii.


Millaisia hyviä valintoja sinä teet?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti