"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

5.yötä jouluun

Keskiviikko 19.12.

Ihan kohta on joulu. Tänä vuonna ei ole juurikaan ehtinyt joulun odotusta fiilistelemään, mutta kuitenkin valmistelut ovat kutakuinkin aikataulussa: lohirullat tein juuri pakkaseen, laatikoitakin on jo valmiina. Huomenna mies hakee kinkun ja lahjatkin on viittä vaille ostetut. Joulumenu on suunniteltu, eikä sekään vaadi kovin suuria ponnisteluja. Tänä vuonna pääpaino tulee olemaan muutaman päivän koko perheen ihanalla laatuajalla yhdessä. ♥♥♥ Se mitä siinä on kyytipoikana, ei ole niin merkityksellinen. 
Perjantaina "hyppytunneilla" käyn ostamassa viimeiset lahjat ja sitten se alkaisi olemaan siinä. Joulu vuosimallia 2012 saa tulla. 

Töissä kiire jatkuu vielä tän viikon. Kevään aikataulu kaipaa vielä viimeiset hiomiset ja sitten sen saa julkaista.Vähän on saanut käännellä ja väännellä sekä metsästää.. Mutta lopputulos on se tärkein, ja siihen olen tyytyväinen.
Odotan kevättä ja huippuosaavien ohjaajien kanssa työskentelyä innolla. Tulen varmasti itsekin ahkerasti jumppaamaan ohjaajana ja asiakkaana. 

Tänään olen vetämässä 45min spinningin ja puolen tunnin kahvakuulan. Lisäksi tapaan kaksi PT- asiakakastani treenin merkeissä. Mukava työpäivä on tulossa.  

Nyt valmistautumaan töihin ja asioiden hoitoon! 


Tämän päivän treenibiisin myötä, loistavaa keskiviikkoa kaikille! 
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti