"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

torstai 13. joulukuuta 2012

Lucian päivä

Joulukuun 13.

Jouluun on enään 11 yötä. Mihin ihmeeseen tämä aika on taas kadonnut.
Joululahjoja on hankkimatta vielä hyvä tukku ja joulumenukin suunnittelematta. No joskos sunnuntaina, melkein vapaapäivänä sen tekisi.
Itse sain taannoin pikkujoululahjan, missä oli kaikkea ihanaa! ♥ Kiitokset siitä! Valitan kuvan huonoa laatua.


Myös prinsessaani muistettiin ja yhdessä pääsemmekin joulun ajan rauhallisemmilla hetkillä puuhailemaan:



Joulusta arkisiin asioihin. Aloitin tosiaan maanantaina uudessa työssä. Pikkuhiljaa alkaa työ hahmottumaan enemmän. Kovaa vauhtia on kevään aikataulut valmistumassa ja palaset loksahtelemassa muutenkin kohdilleen. Kaikkea uuttakin pääsee heti alussa suunnittelemaan. Pää on luonnollisesti vielä vähän pyörällä kaikesta, mutta olen kyllä tykännyt siitä mitä olen nähnyt. Sain lämpimän vastaanoton ja ei tarvitse jännittää, kuinka tulen muiden kanssa juttuun: ihan huippuporukkaa on tupa täysi. :)
Alkuviikko on mennyt kiireisissä merkeissä, kun hoidan samaan aikaan uusia ja "vanhoja" töitä. Mutta kunnialla haluan kaikki vetää, mitä on sovittu. Kyllä se tammikuun alussa helpottaa, kun pääsee keskittymään vain yhteen työhön. Ja joulun aikaan on enemmän lepoa tiedossa.
Liikkumiset tulee vähenemään pikkuhiljaa, tämä viikko näyttää seuraavanlaiselta:

Ma:
  • Totalbody 1h
Ti:
  • Kiertoharjoittelu 30min
  • Jooga 1h
Ke:
  • Pilates 1h (asiakkaana)
  • Kahvakuula 30min
  • Spinning basic 45min
  • Spinning max 1h
To:
  • Salibandy 1h
  • Vesijumppien ohjaus yht.3h
Pe:
  • Bodycombat 30min
  • Kiertoharjoittelu 30min
  • RVP 1h
  • Spin- kahvakuula 1h
La:
  • 2x futsalpeli
Su:
  • LEPO


Mutta nyt täytyy taas valmistautua töihin.
PST, tytön mielestä Maunoa palelee...



MOIMOIMOI!

2 kommenttia:

  1. Liikut kyllä tosi paljon. Mä oon lihonu nyt paris vuodessa melkein 20kg kun ennen treenasin aerobiccii ja nyt en mitää ja syön ja juon liikaa. Oon yrittäny muuttaa ruokavalioo, mutta näemmä pitäs kunnolla jumpata, että toimii :P :D Ps. Kivoi juttuja sulla, innostat muakin! :) kissa ihan älytön XD

    VastaaPoista
  2. HEI J-B-B!
    Kiitokset kommentistasi. Kiva todellakin kuulla, että innostan myös sinua. Olet aivan oikeassa, että liikunnalla on iso merkitys painonhallinnassa. Se tottakai auttaa kiinteytymään mutta mielestäni vielä suurempi merkitys on sen vaikutus mielelle. Kun liikut, sinulle tulee hyvä olo ja todennäköisesti haluat jatkaa hyvää oloa syömällä paremmin ja terveellisemmin (tällöin jaksaa myös liikkua paremmin..).
    Ihan mielettömän mahtavaa uutta vuotta sulle! :)

    VastaaPoista